sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Huolestuttavaa

Common Gull - Kalalokki - Mika Bruun
Aamulla oli pakko jäädä alas, hieman jäi epävarma olo siitä onko uusia lintuja kuitenkin tullut. Ajattelin ettei tule, koska eilen iltapäivällä tullut yhtään nopeaa lentäjää. Tosin ovat olleet vähissä syystä tai toisesta tänä vuonna. Polvetkin olivat samaa mieltä 20 retkipäivän jälkeen. Tosin hyvin täälläkin sain 10 km täyteen vaikka otinkin hyvin rauhallisesti ja yritin nähdä kaiken hosumatta. Turhaan, päivän paras laji makasi kentän reunalla aamulla, kuva yllä. Toissa päivän iltana lokkiparven mukana oli joku pienempi, mutta katosi. Nythän se selvisi kuka se oli. Niin se oli Kihan tavallinen Kalalokki. Sitä vaan otettiin kuvat lokista ja oletettiin taas että kaikki täällä ovat jenkkejä. Kuoleet lokit eivät ole yhtään sen mukavampia kuin elävätkään - I hate Gulls :) Muuallakaan saaressa ei nähty mitään. Skotit komppasivat alaosia laaksoista, tyhjää. Italialaiset bongasivat Upland Sandpiperin Reservoirilta onnistuneesti, nyt sille on löytynyt varma paikka. Saksalaisryhmä sai hoidettua Blackpollin Lighthouse Valleysta vihdoin. Siinä ne oleellisimmat lajit olivatkin. Kuuma ja kostea, muutaman lyhyen ja runsaan sadekuuron sävyttämä päivä onnistuneesti takana. Illalla suoritin pelastus tehtävän kun nuori Cagarro (keltanokkaliitäjä) oli jumittanut itsensä kontin kylkeen. Kannoin sen sataman viimeiselle portaalle. Kokemuksesta tiedän jos ne laittaa mereen ne pyrkii takaisin, ja jos ne pelastaa hukkumasta ne menevät takaisin veteen. Koskaan ei mene niin kuin pitäisi.
Huomenna olisi pakko tulla jotain, alkaa puuduttamaan.

Western Slopes - Mika Bruun

Common Gull - Kalalokki - Mika Bruun

Upper Middle Fields - Mika Bruun

Ruff - Suokukko - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti