lauantai 4. helmikuuta 2017

Sinharajan petostaijia

Changeable Hawk Eagle - Mika Bruun
Rauhallinen aamu, ja aamiainen tämän kerran hotellilla. Lähtö tietysti venyi, mutta kaikki oleelliset lajit hoidettuna niin otettiin kevyt aamu. Allekirjoittaneelle hoidettiin hotellin vaihto, ja päädyttiin retkelle samaan laaksoon, ainoastaan kävimme kuittaamassa itsemme officeen. Aamupäivän kävely aika perussettiä, eikä mitään mainittavaa näkynyt. Tosin lintuja oli ihan kivasti vaikka oli tulossa selvästi retken kuumin päivä. Puolelta päivin siirryimme hotellin avoterassin varjoon staijailemaan petoja. Mielessä oli eilen nähty Jerdon´s Baza joka puuttui osalta pinnoista. Ja jäi puuttumaan edelleen. Petoja oli kyllä liikkeellä ihan mukavasti, Rufous-bellied Eagle, Oriental Honey Buzzard, Black Eagle, Changeable Hawk Eagle ja Crested Serpent Eagle. Olo kävi lounaan jälkeen liian tukalaksi ja jouduimme siirtymään vilvoittelemaan huoneeseen puoleksi tunniksi. Lämpö nousi mukavaan 36:een asteeseen. Vaihdoimme kolmen pintaa paikkaa päätien varteen, koska liikenne oli hiljaista. Mutta tiellä oli tilanteita. Prätkähemmo morjesteli ja ihmetteli staijiamme ja ajoi kohdallamme ulos. Äijä vain katosi teepensaisiin. Juoksin perään ja havaitsin tyypin keräilemästä itseään. Kysyi onko kaikki oli hyvin, hgieman sekava tyyppi nosti peukun. No ehkä kuitenkin viiden parin metrin pudotus hieman säikäytti. Pientä pinta naarmua ja prätkästä katteita ja peilejä siellä täällä. Saimme kolmeen mieheen pyörän juuri ja juuri ylös teeviljelmästä takaisin tielle. Tyypillä kävi hirveä tuuri, sillä hän sattui ajamaan ulos toisen kaistan yli juuri polun kohdalta. Siinä oli metri kertaa metri tasanne jonne hän mätkähti ja pyörä jäi kiinni pensaaseen. Vähänkin sivuun niin matkaa alas olisi ollut vähintään 15 metriä. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja kiittäen hän pääsi jatkamaan matkaansa.
Iltapäivän lopussa lähiretki yläpuolisiin metsiin. Yllättävän mukava retki. Kaikki Barbetit hyvin esillä, petoja lisää, pääskyjä, ja kaikkea semi-isoa kamaa. Eksyimme myös paikallisen talon pihaan. Täällä ei meitä ajettu pois niin kuin etelä Suomessa, vaan haettiin puutarhasta Coconutseja ja juotiin tuoretta virkistävää juomaa. Täällä ollaan todella ystävällisiä ja kohteliaita. Illalla viimeinen yhteinen iltahuuto, lajimääräksi tuli noin 230.

Päivän parhaat:

Rufous-bellied Hawk-Eagle
Black Eagle
Slaty-legged Crake
Brown Wood Owl
Brown-backe Needletail

Brown-headed Barbet - Mika Bruun

Changeable Hawk Eagle - Mika Bruun

Crested Serpent Eagle

Sri Lanka Hanging Parrot

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti