tiistai 5. huhtikuuta 2016

Cat Tien

Bar-bellied Pitta - Mika Bruun

Aamiaisen jälkeen oppaan odottelua, koska olin muistanut ajan tuntia liian aikaisin. No onneksi opas tuli hyvin ajoissa ja pääsimme aloittamaan kolmen tunnin ajomatkan mopoviidakossa kohti Cat Tien kansallispuistoa. Yhdentoista maissa pääsimme lautta rantaan josta erittäin lyhyt lauttamatka. Kolmen minuutin päästä olimmekin perillä kansallispuistossa. Lesser Adjutant toivotti meidät tervetulleeksi, kiva aloitus. Pihassa istui kuivassa puussa viisi Collared Falconet´a, olimme saapuneet lintupaikalle. Nopean lounaan jälkeen kävelimme lyhyehkön matkan Pitta mestalle. Siellä meitä oli jo odottamassa Blue-rumped Pitta ja Bar-bellied Pitta huuteli pienen matkan päässä. Tällä vaatimattomalla kuvauspaikassa oli myös muitakin lintuja vaikka olikin keski päivän kuumin hetki. Onneksi oli jonkin verran pilviä ja kuumuus ei ollut ihan valtava. Hiki virtasi joka tapauksessa, lämpö ä oli mukavat 32 astetta. Kuvailin naaras Blue-rumped Pittaa hieman kuin odottaen komeampaa koirasta. Tyyppi ei koskaan jaksanut tulla avoimelle, vaan se pysyi vankkumattomasti piilon ympärillä puskan alla piilossa. Matkaa siihen oli koko ajan alle neljä metriä, rasittava tyyppi. Paikalla kävi kuhina, oli Puff-throated ja Abbott´s Babblereita, Stripe-throated Bulbul, Tickell´s Flycatcher, White-rumped Shama ja jotain satunnaisia vilahtelijoita joita paikka ei kiinnostanut. Tarjolla paikassa oli toukkia ja vettä, kummasti se kerää kavereita. Parin tunnin hikoilun jälkeen lähdimme linturetkelle. Heti pienen kävelyn jälkeen Golden-crested Maina ilahdutti pinna himoani ja sain taas eliksen, ainakin niin muistelen. Kävelessä havaitsimme myös kolme lajia Horbilleja, Wreadhed, Oriental Pied ja Great, kaikki pakoilivat kameraa korkealla puustossa. Laced Woodpecker oli myös bambupöheikön parempi laji, näin myös ensi kertaa nuoren Black-hooded Oriolen, jännän näköinen kaveri. Myös Germain´s Peacock Pheasant´sta tuli allekirjoittaneelle elis, kuva ei tullut vielä. Aamulla yritetään uudelleen. Illalla ihmeteltiin vielä pihan pöllöjä, Brown Boobook ja Collared Scops Owl. Pihan paras ei suostunut näyttäytymään vielä, Mountain Scops Owl, aamulla sekin.

Blue-Rumped Pitta - Mika Bruun 

Emerald Dove - Mika Bruun

Tickell´s Flycatcher - Mika Bruun

Puff-throated Babbler - Mika Bruun

Abbott´s Babbler - Mika Bruun

Stripe-throated Bulbul - Mika Bruun

Thick-Billed and Orange-breasted Green Pigeon - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti