torstai 4. helmikuuta 2016

Azure Tit or Azurish Tit

Azure Tit - Hyvältä näyttää
Marraskuussa löytynyt Azure Tit - Valkopäätiainen on aiheuttanut harmaita hiuksia monelle bongarille. Lintu näytti kohtalaisen hyvältä jonkin aikaa. Kunnes kuvista katsottuna linnun rinnasta löytyi selvää keltaista sävyä. Jota tosin oli joissain valaistus oloissa hyvinkin vaikea havaita. Lintua tarkemmin katsottaessa myöhemmin havaittiin ettei uloimmat pyrstösulatkaan ole ihan niitä täydellisimpiä. Uloimman pyrstösulan valkoinen on nimittäin ainoastaan kolmas osan valkoinen. Pitäisi nykyisillä tiedoilla olla kaksi kolmas osaa. Päässä on myös selvää siniseen vivahtavaa, etenkin päälaella. Linnun tertiaalit ja kyynärsulkien kärkien valkoiset osat ovat oletettavasti mitoissaan, eli valkoista on riittävästi. Lintu näyttää sinitiaisia suuremmalta ja on pidempi pyrstöinen. Siipien ja pyrstön jatkuva nopea levittäminen taas on tyypillistä lajille. Ääntä on alla olevalla videon pätkällä. Muuta ääntä se ei ole päästänyt. Lintu on luultavasti toisen polven risteymä? Selviää aikanaan rengastuksen jälkeen. Sikäli oli loistavaa että lintu on ollut pitkään paikalla, sitä on saanut kuvata ja ihmetellä rauhassa. jokunen dokumentaatio kuvakin on otettuna, myös pieni pätkä videota. Mielenkiintoista tulee olemaan myös aiempien valkopäätiaisten kohtalo, mikäli tämä yksilö on hybridi. Voidaanko aiempia lintuja määrittää? Ainakin itselläni on monta kuvaa jossa linnun pyrstökin (uloimmat sulat) näyttävät enemmän valkealta, vaikkeivat sitä olleet. Myöskään keltainen rinnassa ei näy kaikissa valoissa. Päälakikaan ei aina näkynyt kirkkaassa valossa harmahtavalta vaan täysin valkoiselta. Tai jos kuvat jäivät hieman alivalottuneiksi, harmaus korostui. Samoin kävi rinnan suttuisuudelle. Jälkeenpäin katsottaessa Uuraisten, Kuusamon (jo hybridiksi todettu) tai muutaman muun valkopäätiaisen suttuinen naama aiheuttaa kysymyksiä. Onko tämä normaalia vaihtelua? Ovatko läntiset valkopäätiaiset tämän näköisiä? Itäisemmän alalajin yksilöt ovat kirjallisuuden mukaan ainakin hieman valkoisempia. RK päättää aikanaan linnun kohtalon, se on joko puhdas tai sitten hybridi. Itse kallistun valitettavasti takaisin risteytyneeseen hybridiin. Saako siitä pinna? En tiedä. Suosittu sanonta; "no photo - no bird" on hyvinkin totta. Ilman kuvia tämäkin lintu olisi hyväksytty hyvin tehdyn kaavakkeen myötä mennen tullen.

Rinnassa näkyy selvä keltainen sävy - Mika Bruun

Aavistus pään sinisyydestä - Mika Bruun

Rinnan yläosassa näkyy kellertävänä, pyrstössä ei näy valkoista - Mika Bruun

Illalla  rinnan keltaisuutta tai pään sinisyyttä oli vaikea huomata - Mika Bruun
Peitinhöyhenten reunat melko laajalti valkeat - Mika Bruun

Neljä ulointa pyrstösulkaa - Mika Bruun

Tässä näyttää jo paremmalta - Mika Bruun

Vaalealta näyttää - Mika Bruun

Vaikea on tätäkin kuvasta sulkea hybridi pois - Mika Bruun

Vatsan valkoinen vs päälaki, pyrstö näyttää tässä tummalta - Mika Bruun

Alku talvesta lintu oli erittäin paljon ruovikossa, söi ilmeisesti kirvojen munia

Selkäpuoli - Mika Bruun

Azure Tit - Mika Bruun

Kirvan munia kaivelemassa - Mika Bruun

Aamun ensimmäiset valot ja 25 asteen pakkanen - Mika Bruun

Lentokuvat olivat haastavia - Mika Bruun

Lintu söi lunta todella useasti - Mika Bruun

Azure Tit - Mika Bruun

Päälaen sävy vs kupeet ja lumi - Mika Bruun

Pähkinä ruokinnalla - Mika Bruun

Azure or Azurish Tit - Mika Bruun
Loppuun video jossa tunnelmia Fastholmasta ja muutamasta ruokinnan häiriköistä kuvattuna silloin kun itse päätähti oli muualla. Asetuksista kannattaa laittaa HD päälle, näyttää edes vähän paremmalta


1 kommentti: