keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Myrskyä odotellessa

Northern Wheatear - Kivitasku - Mika Bruun
Aloitimme päivän Arctic Valleysta, luonnollisesti Lapinphyllaria etsiessä. Tulos oli hyvin pyöreä nolla, parin tunnin tuijottaminen on riittävän aika näin aamulla. Päivällä taas lisää. Lähdimme kohti äskettäin löydettyä Sirittäjää. Pontesta kuuluikin positiivista tietoa, lintu oli paikalla. Aika oudoksi on mennyt retkeily kun Sirittäjääkin pitää bongata. Puolustukseksi onkerrottava sen verran että lintu on Azoreiden ensi havainto. Sitä paitsi en ole koskaan bongannut Sirittäjää. Se vielä hoituikin, tunnissa. Matkalla komppasimme hieman Lapan tien läheiset pusikot ja löysimme päivän toisen phyllarin, Pajulintu hiipparoi rinnettä ylös. Ihan tällaisia lajeja ei tultu tänne hakemaan. Mutta minkäs teet kun jenkkejä ei saaressa ilmeisesti ole. Iltapäivällä yritimme vielä uudestaan Borealista, tuloksetta. Olisihan se ollut hienoa jos päivälle olisi saatu kolmaskin phyllari. Neljän maissa siirryimme takaisin alas, kaupan kautta. Valikoimat olivat surkeat, ei hedelmiä eikä oikeastaan mitään retkievästä. Onneksi sentään saatiin vettä ja tummaa suklaata, niillä on tultava toimeen päivän ajan. Iltaretkenä kierrettiin lentokenttä ja bongattiin Azoreiden pinnaksi Lapasotka ja Pensastasku. Mahtavaa juuri näiden lajien takia tänne tulinkin, aaarrrgg! Illan viimeiset istuskelimme tuulimyllyillä merilintuja ihmettelemässä, perus Corya viipotti tasaiseen tahtiin vähän joka suuntaan. Päivän paras tuli kuitenkin mereltä. False Killer Whale parvi kalasteli melko lähellä rantaa. Noin 10 valaan parvi tekivät hienoja hyppyjä ja olivat pitkään näkyvillä. Isoja ja hienoja nisäkkäitä. Saareen saatiin illansuussa 10 innokasta komppaajaa. Ehkä huomenna tapahtuu, tosin sää voi olla erittäin haastava. Paljon puhuttu Joaquin hurrikaani pyyhkäiseen pohjoisen puolelta ohitse huomisen ja perjantain aikana. Valitettavasti se on heikentynyt paljon, eikä tuo niitä tarvittavia virtauksia ja tuulia. Mutta jotain pitäisi olla odotettavissa. Eilinen Sendarin kukitus keltaisilla kukilla antoi jo Sirittäjän. Huomiselle tarjosin liloja marjoja ja ison keltaisen kukan, eiköhän noilla eväillä irtoa. Jos ei muuta niin aikakin tuulta ja vesisadetta. Päivän lajimäärä on hurjat tasan 20, tästä on hyvä jatkaa.

Lisämiehitystä saapui tänään - Mika Bruun

MarkQ - Mika Bruun




2 kommenttia:

  1. Terve Mika
    Työesteiden vuoksi en pääse Corvolle. Luen blogiasi ja olen siten jotenkin mukana tapahtumissa.
    Terveisin Seppo

    VastaaPoista
  2. Harmi, ensi vuonna sitten jälleen :)

    VastaaPoista