tiistai 28. lokakuuta 2014

Terceira - Scaup

 Lesser Scaup - Pikkulapasotka - Mika Bruun
Herätys sateiseen aamuun, pakko on käydä kuitenkin ulkoilemassa. Reilun tunnin retki läheiselle Paul da Praialle. Paikalle oli tullut myös Mr. Fricke joka tuli myös eilen pois Corvolta. Juuri kun tulin paikalle viereisestä pusikosta oli lennähtänyt Sedge Warbler – Ruokokerttunen esille. Pikaisesti perään ja ääni soimaan, ja kas Azoreiden kautta aikojen toinen Skönäri tuli hoidettua. Eilinen Lesser Scaup – Pikkulapasotka oli selvästi pirteämpi ja se oli saanut kaverin, Blue-winged Teal – Sinisiipitavin. Varsin mukava lyhyt aamuretki oli paljon antoisampi kuin osasinkaan odottaa. Yhdeksäksi pitikin mennä jo kentälle, joten Azoreiden retki loppui tähän. Suunta on pohjoinen tästä eteenpäin. Koti Suomeen ilmeisesti kuitenkin vasta keskiviikkona. Pitää säätää.

Bird of the Day (Terceira)
Sedge Warbler
Lesser Scaup
Blue-winged Teal


Terceira - Capo da Praia - Mika Bruun


maanantai 27. lokakuuta 2014

Aamupäivän retki Corvolla


Azorean Gull - "Azorienlokki" - Mika Bruun
Viimeinen aamu tällä kertaa aukeni ikkunasta erittäin sumuisena ja sateisena. Mieleen palasi jälleen lennon peruutus, melko tavallista, joten kai siihen on vain totuttava. Aiheuttaa vaan turhan paljon säätöjä. Lähdin kaikesta huolimatta tallustelemaan kylän ympäristöä, jos vaikka kävisi tuuri. Kolmen tunnin etsimisellä sitä ei löytynyt. Ainoastaan hälytys American Wigeon – Amerikanhaapanasta tuulimyllyltä oli aamun kohokohta. Parempi sekin kun ei mitään. Kauhulla katselin tuulia. Yli 500 metrin korkeudessa tuulet ovat suoraan Cape Mayn ja Floridan välistä ja toisaalta alapuolelta Karibian saarilta kohti Corvoa. Toivottavasti pojat löytävät jotain kovaa. Hätäinen lounas Bombeiroksessa ja hyvästit paikalle. Sumussa sitten odoteltiinkin tietoa tuleeko kone vaiko ei. Ensin ilmoitettiin ettei tule, mutta vanha kapteeni ilmestyi kuitenkin koneensa kanssa saareen. Hyvästien jälkeen pääsimme matkaan kohti Faialia. Jossa ihmeellisesti vain pysähdyttiin ja saavuttiin Terceiralle reilua tuntia ennen määräaikaa. Kapteeni taitaa ajella koneellaan vähän omia aikataulujaan, jos sillä on kiire katsomaan jotain paikallista fudis matsia? Petri laittoi viestin Terceiralta, olisi pinnan paikka Paul da Prailla. Kone tuli etuajassa joten ehdimme juuri ja juuri paikalle ennen hillitöntä tihkusadetta. Paikalla oli "komea" nuori Lesser Scaup – Pikkulapasotka, oli se hieno. Pinna tuli. Tai näin ainakin näytti. Myöhemmin selvisi että kyseessä taitaakin olla ihan tavallinen Greater Scaup - Lapasotka. Näin siis Brittien mielestä, katsotaan miten tässä lopulta käy. Loppu ilta Zodiacossa sujui erittäin mukavasti hyvän kala illallisen puitteissa.   

Birds of the Day (Corvo)
American Wigeon
Tree Pipit
Bird of the Day (Terceira)
Lesser Scaup

São Jorge - Mika Bruun

Terceira - Capo da Praia - Mika Bruun

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Itäisiä vieraita

Collared Dove - Turkinkyyhky - Mika Bruun
Viimeinen kokonainen retkipäivä alkoi mukavasti Corvon pinnalla Guesthousen pihasta. Cattle Egret – Lehmähaikara lensi yli kun odotimme taxia. Sinne se haahuili kohti luodetta, ehkä se kääntyi takaisin saareen, toivottavasti tai muuten tulee pitkä lentoreissu. Varsinainen retki alkoi Cancelaksen komppauksella alas, tyhjää. Tsekkasin vielä innoissani Cantinhon alaosan mutta tulos oli aika sama. Fojon keskialueen komppauksen piti jo tuoda jotain, mutta tyhjin käsin sain palata tielle. Päätin vielä jaksaa, ja otin suunnaksi Fojon ihan alimman osan. Ja kaboom, taas tuli Corvon pinna. Nyt sydän jo pysähtyi hetkeksi kun ihmettelin mitä kaikki 15 mustapäätä sähisee ja varoittelee. Keskellä niitä oli sieppo!! Hetken jo luulin että nyt on kova. Mutta kun sain linnun tarkemmin syyniin, paljastui todellisuus. Spotted Flycatcher – Harmaasieppo, no onhan se vasta Azoreiden neljäs, mutta ei oikein innostanut edes kuvata. Otin pakko kuvan ja samassa se lähtikin, eikä kuvasta näy muuta kuin rinta. No kyllä sen siitä tuntee jos jotain kaavaketta haluavat. Lintu lähti mustapää armeija perässään ylämäkeen eikä näyttäytynyt enää uudestaan. Hirveän agressiivisia ovat paikalliset linnut näihin vierailijoihin, oikein hämmästyttää. Se tietysti helpottaa löytämistä. Kolmelta iltapäivällä otin liftin ja palasin takaisin viimeiseltä päiväretkeltä. Sendarin kukitus ja Bombeiroksen kautta Guesthouseen pakkaamaan. Aamulla vielä puolipäiväretki säästä riippuen johonkin.

Birds of the Day
Spotted Flycatcher
Cattle Egret
Northern Shrike

Tuuli kääntyy - Mika Bruun



lauantai 25. lokakuuta 2014

Jenkki parvet jatkuvat

Starling - Kottarainen - Mika Bruun
Loistavan tuntuinen aamu alkoi Cantinhosta. Oli lähes tyyntä aurinko nousi komeana idästä ja ilma oli lämmintä. Erilaista, sillä noin viikon oli ollut kylmähköä, tuulista ja pilvistä. Innokkaana painuin perinteiselle Cantinhon reissulle. Ensin alaosa ja päälle yläosan tupla komppaus, lähellä pohjaa melkein ylös ja yläreunaa alas. Olin pääsyt melkein loppuun kun huomasin latvuksissa Red-eyed Vireo – Punasilmävireon, lintu katosi nopeasti. Hämmästys oli suuri kun samassa kiikarin kentässä olikin saman tien myös Black-and-white Warbler – Kiipijäkerttuli. Kiva kahden linnun parvi tämäkin. Vireosta en edes yrittänyt kuvaa, mutta BW:sta yritin, oli tuskaisen pimeää ja kuvista tuli lähinnä säälittäviä. Ehkä siitä näkee onko lintu sama kuin muissakin laaksoissa. Olisihan se aika yllättävää jos se löytyy aina eri laaksoista seuraavana päivänä. Fojon komppaus ei tuottanut oikeastaan mitään uutta. Lounas meni hiirten kanssa perinteisellä paikalla puutarhassa. Tyyppi meni ihan pokkana kameralaukkuun, vaikka näytin sille punaista korttia liian tunkeilevasta käytöksestä leipääni kohtaan. Tungin itseni myös Poco d Àquan, Pico ja Pontan kautta Lapaan. Näin ainoastaan saksalaisia, ei mennyt hyvin iltapäivä. Jouduin vielä kaiken lisäksi palaamaan takaisin Lapasta Pontaan kun Fricke löysi Northern Shrike – Kanadanlepinkäisen uudelleen Pontan isoista ”männyistä”. Lintu tosin teki katoamis tempun ennen kuin ehdin paikalle. Calderaio ravintolasta aika tyly safka, ei vihanneksia ja mautonta lihaa. Olut oli hyvää. Kaikesta huolimatta vaihteeksi mukava retkipäivä kivassa säässä.

Birds of the Day
Black-and-white Warbler
Northern Parula
Red-eye Vireo
Northern Shrike
Pectoral Sandpiper – 2
White-rumped Sandpiper – 3

Black-and-white Warbler - Kiipijäkerttuli - Mika Bruun

perjantai 24. lokakuuta 2014

Warbler parvi

Black-throated Green Warbler - Seetrikerttuli - Mika Bruun
Aamun sää hieman parempi kuin eilen. Lähtö aamu, vaan ei minulla, jäin rannalle. Joten jouduin komppaamaan peltoja. Ja vielä surkealla menestyksellä. Saareen oli pullahtanut jostain kuuden saksalaisen ryhmä orneja, whaaaat. Täällähän on kuin olisi Baijerissa retkellä, saksalaisia joka nurkassa. Nyt niitä on jo 9, miten täältä saaresta pääsee pois? Kaikesta huolimatta päädyin taxiinkin saksalaisten kanssa. Onneksi älysin poistua puolisalaa Canselaksen yläosissa ja katosin metsään. Komppailin yläosien vähemmän tuttuja mestoja läpi, muutama ihan kiva mesta, ainoastaan jenkit puuttuivat. Päädyin taas Poco d´Aquan keskiosiiin kun lälläristä kuului että vanha tuttu BtG Warbler oli paikalla. Ajattelin mennä katsomaan miten se olisi kuvattavissa, heikosti oli. Mutta jäin paikalle odottamaan Janne ärrää, häneltä puuttui laji listoilta kokonaan. Lintu valitettavasti katosi ennen Jannea alaosiin. Mutta kun odottelimme tunnin verran paikalle ilmestyi jostain Northern Parula – Tiaiskerttuli. Ja katosi saman tien johonkin, mystinen havainto. Jonkun ajan kuluttua en jaksanut odotella vaan lähdin etsimään Mr. Greenia. Ainoastaan 10 minuutin päästä edessäni oli kahden Warblerin parvi, Parula ja Green hilluivat aivan edessäni vartin verran.  Muut tulivat laakson poikki mutta johtajana oli harhaanjohtaja, ja koko ryhmä eksyi 100 metrin matkalla. Ei ole belgialaisista ja saksalaisista suunnistajiksi. No linnuthan ehtivät jo lähteä siinä ajassa takaisin sinne mistä ryhmä tuli. Aina ei voi onnistua, mutta onnistuisi edes joskus. Illalla safka ongelma koska Windmillin ravintolan isäntä oli ”kännissä kuin ankka”. Ilmoitti aluksi että ruokaa ei ole. Ainut ravintola joka on näin perjantai iltana auki – lol. Onneksi vaimo tuli tekemään ruokaa koko ryhmälle. Muuten olisin kuollut nälkään, tai sitten en. Onneksi tästä selvittiin lopulta ihan hyvällä pihvillä.

Birds of the Day
Black-and-white Warbler
Black-throated Green Warbler
Northern Parula
Chiffchaff
White-rumped Sandpiper - 3

Azorean Herring Gull - Azorienlokki - Mika Bruun

Itätuulet tulevat

Cory´s Shearwater - Keltanokkaliitäjä - Mika Bruun
Aamu alkoi ikävästi sateen merkeissä. Päätin etten lähde hölmöilemään ylös sumuun ja sateeseen, eilinen riitti. Kaksi taxia lähti ylös ja monet tulivat aika nopeasti pois kurjasta säästä. Komppasin ensimmäisen tunnin tihkun sekaisessa säässä alapeltoa. Perussettiä pukkasi, tosin rannassa oli Spotted Sandpiper – Amerikansipi. En jäänyt ilman jenkkiä tänään, yes. Sääkin parani nopeasti ja päivästä tuli lopulta puolipilvinen ja jopa kuuma, mittari näytti 23 astetta. Ylhäällä sää näytti pysyvän aamun kaltaisena. Komppasin kaikki alaosien pellot, mutta mitään oleellista ei näkynyt. Siirryin hieman ylemmäksi Darylin innoittamana ja kas sain Azoreiden pinnan. Tennesee Valleyssa hillui saaressa jo toista viikkoa ollut Redpoll – Urpiainen. Samoilla mestoilla vilahteli myös itätuulien tuoma Chiffchaff – Tiltaltti, niitä olikin lopulta vähintään kaksi. Kuuden tunnin komppauksen jälkeen läpimärät bootsit alkoivat ahdistamaan ja päätin siirtyä alas vaihtamaan kevyempään varustukseen. Bombeiroksen muffinsseja ei voinut kuitenkaan jättää väliin. Iltaretkelle suunnistimme Hannun ja Janne a:n kanssa lentokentän tamariskien ja merenrannan ääreen. Tulos oli valitettavasti aika heikko iltaretkeksi. Tänään oli ikävä lukea Brittien haviksia. Gontzalo myrsky heitti lajeja juuri niin kuin näyttikin, Britteihin. On Catharuksia, Käkiä, Chimneytä ja muuta sälää. On tämä vaan niin pienestä kiinni. Mutta joskus se myrsky osuu oikeasti Corvolle täydellisesti, todennäköisyys vain kasvaa vuosi vuodelta.

Birds of the Day
Black-and-white Warbler
Spotted Sandpiper
Grey Phalarope - 3
Chiffchaff - 2
Redpoll
Great Shearwater - 2
Pomarine Skua

Tennessee Valley - Mika Bruun

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Sumua

Grey Wagtail - Virtavästäräkki - Mika Bruun
Aamu taxilla ylös sumuun, ainoastaan Ribeirojen alaosat olivat sumusta vapaat. Ylempänä näkyvyys oli aika nollassa. Komppasimme aluksi Kallen kanssa Poco d´Aquan alaosa aika perusteellisesti läpi. Mitään ei harmiksemme löytynyt. Ainut muutos muutamalle aiemmalle päivälle oli se että yöllä oli satanut ja kivet sekä kalliot olivat erittäin liukkaita. Komppaaminen oli hieman hankalampaa ja hitaampaa. Ylös päästyämme jatkoimme eiliselle Fojon mestalle tarkistamaan josko eilinen Vireo olisi palannut paikalleen. Tosin siellä oli ollut jengiä jo aamu hämärästä alkaen, eikä mitään oltu havaittu. Olimme ympäristössä kuitenkin reilun tunnin, mutta mitään oleellista emme havainneet. Takaisin marssi tapahtui melko putkeen aina Miradourolle saakka, koska sumussa ja tuulessa kävely oli äärimmäisen typerää. Sendari kukitettiin juhlallisesti isolla punaisella Humminbird kukalla, huomenna kolahtaa. Iltapäivällä pitkä muffinssi kahvitauko helpotti harmitukseen ja komppasimme lopuksi kylän yläpellot perusteellisesti Suomi voimin. Mutta lopputulos oli edelleen sama, ei mitään. Päivästä tuli ensimmäinen jolloin en havainnut ainuttakaan jenkkiä. Näillä mennään. Toivotaan että taas huomenna on The Päivä.

Birds of the Day
Black-and-white Warbler
White-rumped Sandpiper

Vila do Corvo - Mika Bruun



tiistai 21. lokakuuta 2014

Mahdollinen ja mahdollinen...

Collared Dove - Turkinkyyhky - Mika Bruun
Suurin odotuksin aamuksi hämärissä alatielle. Aloitettiin Cantinho:sta. Koko laakso alhaalta ylös ja takaisin, eikä mitään. Kalle ja Janne menivät päinvastaisessa järjestyksessä samoin tuloksin. Päätettiin mennä lounaalle Fojoon. Leivän mussutuksen jälkeen paikalle ilmestyi myös saksalais ornit, Thomas ja Jürgen. Kotvasen kuluttua Jürgen alkoi supista saksaksi jotain ja saimme selville sanan Vireo, se riitti. Hyppäsin pystyyn ja katsoin mihin hänen kiikarinsa oli suunnattu. Löysin heti lähimmästä puusta vireomaisen mönkijän josta näin vain pyrstön ja valkoisen alaperän, näytti hyvältä. Samassa lintu lähti sivuttain meistä katsottuna lentoon ja katosi pöheikköön. Juuri kun se lähti näkyi valkoiset siipijuovat hyvin ja lentäessä kirkkaan keltainen rinta joka rajoittui valkoiseen vatsaan. Naamaa en ehtinyt nähdä kunnolla, mutta olin aika varma lajista Yellow-throated Vireo. Mutta ihan näillä tuntomerkeillä ja lyhyellä havainnointi ajalla ei pinnaa heru. Saksalaiselta ei tullut mitään uutta tuntomerkkeihin. Näillä mentiin kuitenkin vauhdilla perään ja atrapilla yritin saada lintua esille. Lällätimme muutkin paikalle mahdollisena lajina, ja kaikki tulikin. Linnusta tosin ei tullut enää uutta havaintoa seuraavaan neljään tuntiin. Harmittavasti mukava laji oli pienestä kiinni, nyt sitä vain ei saatu naulattua. Toivottavasti lintu olisi huomenna paikalla tai löytyisi jostain lähistöltä. Niin kuin eilinen Yellow-billed Cuckoo – Amerikankäki. Tyyppi selvisi yöstä hengissä ja oli jaksanut liikuskella jopa lähes kilometrin kaupan lähistölle. Päivä oli melko surkea, vaikka kaiken piti mennä toisin. Sendarille vietiin sinistä, valkoista ja keltaista kukkaa. Huomenna on The Päivä.

Birds of the Day
Yellow-billed Cuckoo
Black-throated Green Warbler
Lesser Yellowlegs

Windmill - Mika Bruun

maanantai 20. lokakuuta 2014

Uusia jenkkejä saapuu

Yellow-billed Cuckoo - Amerikankäki - Mika Bruun
Aamu aloitettiin alhaalta koska näkymätön mies Corvolta oli lähdössä kotiin. Eilinen ”baarikierros” hieman väsytti ja aamu venyi melkein tunnilla pitkäksi. Aloitimme kaatikselta, Urpon ja Pipitin toivossa, mitään ei kuitenkaan näkynyt. Oli hieman viileääkin eikä tieltä jaksanut poistua tanssikengillä. Puhuttiin juuri Cape Mayn Warbler määrityksistä muutolla. Sitä miten paikalliset päälaskijat hoitavat homman, olen pari kertaa saanut olla siellä mukana. Uskomattomasti hemmot hoitavat äänet oikein, tarkistuksen saa usein tehdä lähipuista joihin ne laskeutuvat hetkeksi. Samassa taivaalta kuului kaksi kertaa - flight chip call -  ja suoraan yläpuoleltamme lensi pieni kerttulin näköinen läheiseen laaksoon. Markku näki linnun kiikarilla ja itse heitin pari nopeaa sarjaa puskaan johon lintu laskeutui. Kuvasta näkyi siipijuovat ja että lintu oli kerttuli. Salaman nopeasti laakson toiselle puolelle ja iPhone soimaan Blackpoll Warbler– Viirukerttulin kohdalta, siltä se näytti. Reilun viiden minuutin jälkeen lintu nousi alapuoleltani puskien latvaan. Siinä se möllötti Blackpoll Warbler, hieno spontaani pinna. Nopeasti lähistöltä tuli orneja ja lintu oli hetkisen paikalla kunnes katosi korkeaan pöheikköön. Markun ja muiden lähtö sujui mukavissa merkeissä, Sendari muisti kivalla lajilla vain hetkeä ennen lähtöä. Linnun uudelleen etsinnässä Jouni löysi lentokentän vierestä Tamariski puskista Yellow-billed Cuckoo – Amerikankäen. Väsynyt lintu oli hetken kaikkien nähtävillä ja päivän toinen pinna lävähti syliin. Lintu viihtyi kuitenkin melko sisällä Tamariskeissä, joten kuvaukset jäivät vähiin. Päätimme poistua paikalta pinnakahville Bombeirokseen. Maukkaiden donitsien jälkeen pikainen käynti Gueshousessa ja takaisin Tamariskeihin iltavaloille. Ajattelin että käki jaksaisi tulla esille pellon reunaan syömään. Puolen tunnin istuskelun jälkeen niin lopulta kävikin. Väsynyt lintu jaksoi kuin jaksoikin yrittää vielä. Ensimmäiset puoli tuntia se vain istui pellossa välillä nukkuen, eikä jaksanut tehdä juuri mitään. Lopulta se hieman lennähti kivimuurille jossa pääsin tykittämään muutamia sarjoja mahtavassa iltavalossa. Jätin linnun ihmettelemään muurin reunalle, ehkä se selviää ja saa vielä muutaman toukan ennen kuin tuli pimeä. Muuten se tuskin selviää huomiseen, toivotaan kuitenkin parasta ja pääsemme ihastelemaan sitä huomennakin. Tänään oli kylällä loistava päivä, mutta laaksoissa oli tyhjää. Mutta huomenna on siellä The Päivä. Sillä nyt on jenkkien puolella, Cape Mayssa ollut kaksi perättäistä huippu yömuuttopäivää. Eiköhän sieltä jotain tännekin tupsahda. Matkaan menee 35-55 tuntia, joten pari päivää niitä pitäisi tänne tulla. Saa nähdä täyttyykö saari rareista?

Birds of the Day
Black-throated Green Warbler
Black-and-white Warbler
Blackpoll Warbler
Yellow-billed Cuckoo
White-rumped Sandpiper – 3

Blackpoll Warbler - Viirukerttuli - Mika Bruun

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Black-throated Green Warbler

Black-throated Green Warbler - Seetrikerttuli - Mika Bruun

Sendarin kohdalla päätimme mennä alatielle, perinteisesti. Tulos oli Cantinhossa aika perusmallinen, ei mitään uutta. Laaksossa ei ole ollut tänä vuonna mitään, mystistä. Siirryimme lounasaikaan Fojon suojaisaan hedelmäpuutarhaan. Leppoisa lounastaukoa siivitti muutama kesy hiiri ja sen keskeytti terävä chip kutsuääni aukean reunasta. Nopeasti sain Markun kiikarit ulottuvilleni koska näin linnun, ja valitettavasti se oli vanha tuttu, Black-and-white Warbler – Kiipijäkerttuli. Ravasin hetken linnun perässä sen siirryttyä kohti yläosaa. Sain napattua muutaman kuvan, joista ehkä näkee onko lintu sama kuin Pontassa jokunen päivä sitten. Palattuani takaisin lounaspaikalle lällyttimestä kuului sanat Black-throated Green Warbler. Markku häipyi näköpiiristä sillä aikaa kun laitoin kameran reppuun. Toisilta puuttui WPn pinnoista kun taas toisilla se oli. Hannun kanssa otettiin tasaisempi lähtö. Matkaa oli kilometrin verran ylämäkeen. Perille päästyäni Markku oli kuin Hangon keksi, ei tarvinnut kysyä näkyikö lintu vai ei. Lintu olikin kovin aktiivinen ja oli äänessä lähes koko ajan. Onneksi pääsin kuvaamaan lintua matalammassa puustossa hetken aikaan ja sain muutaman kivemman kuvan aikaiseksi. Loppu iltapäivä meni leppoisasti Pontassa, lintuja ei näkynyt mutta saaren elämästä tuli paljon uutta tietoa. Illalla pienet juhlat Markun pinnan johdosta Bandidoksella. Huomenna toisilla lähtöpäivä, toiset odottavat jotain uutta löydettäväksi. Toivottavasti molemmat toteutuvat.

Birds of the Day
Black-throated Green Warbler
Black-and-white Warbler
Pectoral Sandpiper - 2
White-rumped Sandpiper – 7
Buff-bellied Pipit
Wilson´s Snipe
Dotterel
Lesser yellowlegs
Northern Shrike – ssp borealis


Black-and-white Warbler - Kiipijäkerttuli - Mika Bruun

Kanadanlepinkäinen

Dotterel - Keräkurmitsa - Mika Bruun
Aamu oli toivoa täynnä, kolme taxi suuntasi ylös laaksoihin, eli lähes kaikki. Paitsi tietysti ”eliitti” jengi, joka ei juuri jaksa poistua Guesthousesta. Paitsi silloin kun joku löytää jotain, laiskat. Aloitimme pienellä Suomi ryhmällä Reservoirista, Dottterel – Keräkurmitsa mielessä. Ohella tulisi myös Golden Plover – Kapustarinta sivutuotteena. Homma toimi loistavasti, ja linnut olivat mukavan helppoja. Jatkoimme retkeä kohti laaksoja, Lapa seuraavana. Tosin ylitimme sen sujuvasti yläpuolelta ja nimesimme yläpuolen uudelleen – Lapanen. Koska pusikko on hyvin vähäistä, nimi on osuva. Pääsimme ainoastaan Calderaion tien risteykseen kun lällätin alkoi rätistä. Vaikeuksien kautta kuulimme että Lighthouse Valleysta oli löytynyt Isolepinkäinen. Näillä tuulilla se oli kuitenkin taxin paikka jonka tilasimme välittömästi, onneksi se tuli vartissa. Lopulta nopea vauhtinen kävely perille ja lintu oli hoidossa. Seuraava taxi ei sitten ehtinytkään vaikka tulivatkin ainoastaan 10 minuuttia myöhemmin. Lintu otti tulomme jälkeen suunnan ylös ja katosi pian yläosiin. Sain raapaistua linnusta vain muutaman sarjan ja melko kaukaa, valitettavasti. Toivotaan että se olisi palanut huiomenna samalle paikalle uudelleen. Lepinkäinen osoittautui Northern Shrike -  Kanadanlepinkäiseksi, ssp borealis. Mahdollisesti splitataan joskus, ehkä kuitenkin ssp sibiricuksen kanssa samana. Katsotaan joskus miten tässä käy. Havainto on kuitenkin ensimmäinen tästä alalajista WPn puolelta, retken paras toistaiseksi. Paluu matkalta piipahdimme Pontassa, mutta nolla tuloksella.

Birds of the Day
Black-and-white Warbler
Philadelphia Vireo
Red-eyed Vireo – 2
Common Yellowthroat
Pectoral Sandpiper
White-rumped Sandpiper - 6
Common Yellowthroat
Dotterel
Lesser yellowlegs
Spotted Crake
Northern Shrike – ssp borealis

Northern Shrike - "Kanadanlepinkäinen" - Mika Bruun

perjantai 17. lokakuuta 2014

Tuulinen sää vain jatkuu

White-rumped Sandpiper - Valkoperäsirri - Mika Bruun
Herätys tuuliseen ja sadekuuroiseen aamuun, taas. Tuuli jatkuu jo kolmatta päivää, aivan liian kovana. Aloitettiin aamu merilintu paikalta, tuulimyllyiltä. Aamulla tosin ei liikkunut kuin tuuli ja sadekuurot. Kovasti yritettiin ihmetellä aamu menoa alhaalla, mutta tulos oli täysi nolla. Heti puolen päivän jälkeen päätimme siirtyä Bombeirokseen donitsi kahville, tämä olikin päivän paras siirto. Muutaman kuvan ja netti sekoilun jälkeen mieli oli parempi ja siirryimme jälleen merilintustaijiin. Nyt saatiinkin jo parempi laji aikaiseksi, sillä Grey Phalarope – Isovesipääskyjä löytyi melko läheltä tuulimyllyjen edestä. Uusi Corvon pinna, oh yeah. Tänään oli myös vaihtopäivä yhdeksän lähti ja vain yksi tuli tilalle. Iltarutiinit normaalit ja aamuksi odotetaan tietysti jälleen The Päivää.

Birds of the Day
Black-and-white Warbler
Scarlet Tanager
Red-eyed Vireo - 2
Philadelphia Vireo
Pectoral Sandpiper
White-rumped Sandpiper - 10
Common Yellowthroat
Dotterel
Lesser Yellowlegs

Petri ja yllätys sadekuuro - Corvo - Mika Bruun

Vaihtopäivä - Corvo - Mika Bruun

torstai 16. lokakuuta 2014

Myrsky

Cory´s Shearwater - Keltanokkaliitäjä - Mika Bruun
Toiveikkaana jälleen maastoon, löytyihän eilen hyvä indikaattori Black-and-white. Tuuli oli jopa voimakkaampi kuin eilen, kävelykin oli hankalaa lopussa kentän ympäri. Aloitettiin aamu Fojon  alatien alapuolisesta metsiköstä. Paikka oli loistavan näköinen, mutta havainnot jäivät paikallisiin pesiviin lintuihin. Ei napannut vieläkään. Jatkoimme suoraan niityn poikki Poco de Aqua alaosaan, josta kapusimme hiljalleen välitielle. Tulos oli ihan sama kuin Fojossa. Lounastauko pidettiin Pontan sillalla ja odoteltiin josko eilinen Black-and-white löytyisi. Sopivasti ruokailun jälkeen tulikin tieto että lintu oli paikalla. Hiljalleen komppailtiin alaosan suuntaan ja päädyimme perinteiselle paikalle. Hetken käkäiltyämme lintua oli pakko lähteä etsimään. Se löytyikin helposti sadan metrin päästä, mutta yllätykseksi ruokaili melko korkealla vaikka tuuli oli kova. Näin ollen päivän kuvat jäivät ottamatta kun lintu katosi täydellisesti. Etsinnät jo lopetettuamme tuli kylästä tieto Catharus lajista. Pakko oli lähteä bongaamaan. Taxi tulikin melko nopeasti paikalle ja pääsimme hienosti lentokentän länsipää tamariskeihin jossa Catharus oli nähty lyhyesti. Jopa niin lyhyesti että päätin poistua paikalta juuri ennen sateen alkua. Huoltotoimenpiteiden jälkeen siirryimme Markun kanssa Bombeirokseen herkulliselle muffinssi kaffeelle. Iltaa kohti sade vain yltyi. Toivottavasti huomenna sade on jo ohi. Ja lajien tykitys alkaisi, taitaa jäädä vain haaveeksi tältä kaudelta? Päivän kuvat ovat tänään kaikki iPhonella otettuja, että sellainen päivä. Illalla vielä PAC:n esitys Kazakeista, WP:n puoleisesta osasta. Lintuja siellä näyttäisi olevan hyvin ja maisemat upeita.

Birds of the Day
Black-and-white Warbler
Common Yellowthroat
White-rumped Sandpiper - 4
Lesser Yellowlegs
Redpoll

Fojo - Corvo - Mika Bruun

PAC - Guesthouse Comodoro, Corvo - Mika Bruun

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Black-and-white

Black-and-white Warbler - Kiipijäkerttuli - Mika Bruun
Poikkeuksellisesti aloitettiin aamu ylätieltä ja raahauduimme alaspäin Fojon pohjoisrinnettä. Vaikka tuuli oli erittäin kova Fojoon ei juuri tuullut. Oli mukava laskeutua rauhassa alaspäin, kuunnella ja katsella lintuja. Laakson pohjalle päästyämme asetuimme keskelle hedelmätarhaa, jossa oli tarkoitus syödä lounas. Willow Warbler – Pajulinnun laulu keskeytti pahasti kaiken. Se on ihan mukava laji täällä ja halusimme nähdä sen, joten jouduin atrapoimaan hieman. Lintu tulikin nopeasti näkyville, mutta homma keskeytyi täysin kun paikalle ilmaantui häiriötekijöitä. Kaksi Red-eyed Vireo – Punasilmävireota sekä yksi Philadelphia Vireo – Kanadanvireo samassa parvessa. Leppoisaa. Lähdimme rauhallisesti taapertamaan kohti kylää ja heti kun pääsimme ”kentille” saimme viestin Black-and-white Warbler – Kiipijäkerttulista Pontasta. Suunta oli siis oikea ja tämä tietää sitä että ennustukseni osui oikeaan, hitaat lentäjät tulivat niin kuin pitikin. Lintu oli ollut upeasti kuvattavissa heti löydettäessä, mutta sen jälkeen hankalampi. Me tulimme paikalle valitettavasti jälkijunassa. Mutta jotain sain raapaistua kun tarpeeksi juoksin linnun perässä. Ei mitään posekuvia, mutta söpöjä lajikuvia. Retken jälkeen munkki kahvit Bombeiroksella josta vielä kentän ympäri lähinnä myrskyä katsellessa. Illallisen jälkeen oli vielä Kuhnon 700 WP pinnan katkaisu juhlat. Tämähän tapahtui jo viikko sitten, mutta järjestäjä on ollut kiireinen viime viikon. Keltaiset kukat laitettiin Sendarille, ja huomenna löytyy vihdoin se vuoden odotetuin laji Corvolta.

Birds of the Day
Black-and-white Warbler
Scarlet Tanager
Red-eyed Vireo - 3
Pectoral Sandpiper
White-rumped Sandpiper - 8
Common Yellowthroat
Rose-breasted Grossbeak
Wilson´s Snipe
Buff-bellied Pipit – 5
Dotterel
Lesser yellowlegs
Philadelphia Vireo

Red-eyed Vireo - Punasilmävireo - Mika Bruun

Alkusoitto tulevalle

Northern Parula - Tiaiskerttuli - Mika Bruun
Tänään oltiin varauduttu heti aamusta hillittömään bongauksiin. Mukana oli kakkua ja muita herkkuja, kengät valittu kovaan menoon, vaatteet keveitä ja vettä paljon mukana. Mutta aamulla ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Onneksi löydettiin Markun kanssa naaraspukuinen Scarlet Tanager – Tulitangara Cancelaksen ja Fojon välistä. Valitettavasti tilanne oli liian nopea ja lintu sukelsi kohti Fojon pohjaa. Menimme reunalle ihmettelemään josko lintu tulisi näkyviin, mutta homma karkasi kakkukahvituksiin mukavasta spondesta. Seuraava kohde huudettiinkin ala- ja ylätien risteyksestä, siellä oli paikallinen Wilson´s Snipe – Amerikankurppa. Lintu oli hienosti jonkin aikaa, mutta matka sinne kesti liian kauan alhaalta. Lintua jaagattiin tunnin verran mutta en onnistunut saamaan siitä kuvaa. Myös illalla satamassa oli yksi lintu samaa lajia kuvattavissa, tuuli tuo siis lintuja. Ensin nopeat lentäjät ja huomenna hitaat. Kotimatkalla tsekkasimme vielä Pontan Picon kautta. Pontan pohjalla hillui kaksi Red-eyed Vireo - Punasilmävireota. Palatessamme kotia kohti Lapassa tuli lälläri viesti Northern Parula – Tiaiskerttuli Lapassa tien yläpuolisella osuudella. Olimme juuri kohdalla, pienen etsinnän jälkeen lintu löytyikin laakson pohjalta matalalta. Mutta katosi aika pian kun aloitimme kuvaukset. Se löytyi myöhemmin tien alapuolelta, mutta olimme jo menossa kohti kylää. Ilta sujui perinteisesti. Havaintoja ja blogia kirjoittaessa sekä säätä ihmetellessä. Huomenna tulee pinnoja, se on varma.

Birds of the Day
Scarlet Tanager – 3
Red-eyed Vireo - 3
Pectoral Sandpiper
White-rumped Sandpiper - 4
Common Yellowthroat
Rose-breasted Grossbeak
Northern Parula
Wilson´s Snipe - 2


Lapa fields - Corvo - Mika Bruun

maanantai 13. lokakuuta 2014

Sumua

Blackbird - Mustarastas - Mika Bruun
Sumuinen aamu toi mukanaan muutaman haasteen, näkyvyys oli loistavat 50-100 metriä. Kovasti yritettiin Cantinhosta raapia jotain mukavaa, mutta tuuli pilasi lopulta sen mitä sumu salli. Piste oli alkanut sade, tunnin odotus sateen suojassa Picnic arealla. Kypsytti miehet pahasti. Ainut mainittava oli Black-headed Gull – Naurulokki joka lepatteli rantaviivaa itään, aika hauska havainto näin metsän keskeltä. Puolen päivän jälkeen laiskuus iski ja tilasimme taxin takaisin kylään. Kahvien ja lyhyen lepäilyn jälkeen olimme jälleen iskussa. Kovaa yritystä eilisestä Common Yellowthroat – Naamiokerttulista, tulos oli synkkääkin synkempi. Ei mitään havaintoa linnusta reiluun tuntiin. Siirryimme kahvilan kautta meristaijiin. Kovassa länsituulessa kuvittelimme näkevämme mukavia lajeja, mutta päivä jatkui niin kuin se oli mennyt tähänkin asti. Pelkkää peruskamaa viipotti myötä- ja vastatuuleen. Lopulta alkanut pieni sade pakotti meidät lopettamaan päivän tähän. Illalla grillipartyt safka puolella. Loppu ilta menikin Peter Alfrey´n 10-vuotis juhlissa. Peter oli se ensimmäinen joka hiffasi paikan jenkkilinnuille. Tai hänellä kävi hillitön tuuri että sattui osumaan saarelle juuri silloin kun hirmumyrsky iski vuonna 2005. Jenkkejä oli paljon ja hän oli saarella yksin. Nyt vastaavaa myrskyä odotellessa, tosin sellaista ei ole vielä tullut sen jälkeen. Joskus se tulee ja sitä odottaa tänäänkin saaressa 43 ornia. Mutta kannattakin odottaa sillä huomenna on the Päivä.

Birds of the Day
Scarlet Tanager – 2
Red-eyed Vireo - 3
Pectoral Sandpiper
White-rumped Sandpiper
Common Yellowthroat
Rose-breasted Grosbeak

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Ensimmäiset Warblerit

Common Yellowthroat - Naamiokerttuli - Mika Bruun
Sade pilasi aamuretken, pääsimme maastoon vasta tuntia normaalia myöhemmin. Tsekkasin kylän peltoja ja paha sadekuuro yllätti. Puoli tuntia kärvistelin sateenvarjon alla, jonka jälkeen katsoin parhaaksi siirtyä ”kodin” lämpöön. Pääsimme vasta puolelta päivin uudelleen maastoon. Päivästä tulikin lopulta kaunis ja lämmin. Komppailimme ala osaa innokkaasti, löytämättä mitään oleellista. Bombeiroksen munkkikahvien jälkeen päätimme ottaa asiaan uuden suunnan. Otin BigSixin messiin ja juuri kun olimme lähtemässä ovesta ulos tuli viesti mahdollisesta Common Yellowthroat – Naamiokerttulista. Lintu oli havaittu lyhyesti kentän läheisyydessä, siis sinne. Puolen tunnin turhan käkäilyn jälkeen päätin aloittaa atrapoinnin. Viidessä minuutissa lintu napsahtikin eteeni. Mutta valitettavasti aivan liian lähelle, tarkennus ei toimi kuin 5.5 metriin ja tilanne kuivui kasaan. Onneksi hetken kuluttua sama homma toimi uudelleen ja sain raapaistua hätäisen sarjan kunnes lintu taas katosi Tamariski pensaiden uumeniin. Matkalla näin vielä hätäisesti Red-eyed Vireo – Punasilmävireon. Iltaretki oli näin ollen mukava. Saaressa oli tänään paljon muutakin ”perussettiä”, joten huomenna voisi olla jo kovan lajin paikka. Toivotaan parasta bongaus rintamalle.

Birds of the Day
Scarlet Tanager – 2
Philadelphia Vireo
Red-eyed Vireo - 5
Pectoral Sandpiper
White-rumped Sandpiper
Northern Parula
Common Yellowthroat
Wilson´s Snipe
Rose-breasted Grossbeak

lauantai 11. lokakuuta 2014

Philly ja Scarlet huumaa

Philadelphia Vireo - Kanadanvireo - Miak Bruun
Pääsimme ensimmäisellä kolmesta taxista starttaamaan kohti Lighthouse Valleyta. Hieman osa pöllön toivossa, suurin osa kuitenkin uusien Jenkki Warblereiden. Valitettavasti kauhoimme tyhjää. Paluu matkalla Tommy ja Jens kaahailivat meitä muita hieman nopeammin ja kapusivat Poco do Aquan yläosiin. Päästyäään vain pari sataa metriä, paukahti Azoreiden 9. ja WP:n 12. Philadelphia Vireo – Kanadanvireo tanskalaisten eteen. Lintu oli kuitenkin kovassa vauhdissa mennen rinnettä alas. Tunnin etsimisellä siitä ei saatu havaintoa. Toisaalta paikalta löytyi samaan suuntaan menevä Scarlet Tanager – Tulitangara. Lintu pölähti eteeni korkealle puuhun vain muutamaksi sekunniksi ja pudottautui sekin kohti Fojon pohjaa. Ehdin saada linnusta muutaman rääpäisyn ennen kuin se katosi lopullisesti. Matka jatkui tietä pitkin ”kotiin” päin. Ajattelin kompata PdA:n alaosan kunnolla. Mutta valitettavasti matka keskeytyi positiivisella tavalla kun lälläristä kuului Summer Tanager ja paljon sihinää. Kovalla vauhdilla kohti Picnic Placea jossa oletettu lintu on. Vasta paikalla selvisi että radiosta oli huudettu Philadelphia Vireo kolme vuotta vanhalla Summer Tanager paikalla. Niinpä niin, puolen kilometrin juoksu oli toisaalta hyvä sillä sain kuvattua Vireon loistavasti. Paluumatka tultiinkin vauhdilla, koska kauppaan piti ehtiä viideksi. Oli tullut hedelmiä, niitä on pakko saada samana päivänä sillä ne loppuvat. Kymmenen tunnin kova kävely otti miehestä mehut ja iltaretki jäi väliin, Bobolink – Heinäturpiaali olisi ollut kuvattavissa. Ehkä huomenna, tosin sade voi pilata kuvaukset. Aamulla odotetaan jälleen kerran hyvää lintupäivää. Ehkä se päivä on huomenna. Tänään laitoin ison sinisen kukan, toivotaan pientä sinistä saareen.

Birds of the Day
Scarlet Tanager – 3
Philadelphia Vireo
Red-eyed Vireo
Bobolink
Spotted Sandpiper
White-rumped Sandpiper
Lesser Yellowlegs
Buff-bellied Pipit – a5+1


Scarlet Tanager - Tulitangara - Mika Bruun

perjantai 10. lokakuuta 2014

Scarlet Tanager

Scarlet Tanager - Tulitangara - Mika Bruun
Aamulla paluu takaisin ”kotiin” – Corvolle. Eilinen oli onnistunut sekä Willet:n puolesta että aivan loistavan illallisen puolesta. Kävimme Mercado do Peixe ravintolassa, kaupungin paras. Kannattaa kokeilla Wreck kalaillallista hyvän Pico:ssa valmistetun paikallisen valkoviinin kera. Kentällä tapasimme paljon uusi Corvolle tulijoita, olivat onnistuneet bongaamaan aamu pimeässä Willetin. Vajaan kolmen tunnin päästä pääsimme bongauksen makuun. Eilinen Scarlet Tanager – Tulitangara oli ollut aamun paikalla, tosin hieman hankalasti nähtävissä. Muutaman tunnin odottelun jälkeen Sendari palkitsi meidät ruhtinaallisen hienosti. Lintu nappasi heinäsirkan ja safkasi sitä melko avoimesti muutaman minuutin. Tämän jälkeen pyydysti vielä yökkösen ja söi sitä avoimella paikalla hyvin lähellä meitä. Hieno tilanne ja elis pakettiin. Päivä olikin melko pulkassa tämän reissun jälkeen ja sujuvasti kaupan kautta takaisin Guesthouseen. Sosiaalisen osuuden jälkeen iltalenkki lentokentän ympäri, hyvin heikoin tuloksin. Huomenna aloitus Lighthouse Valleysta, Warbler odotuksin.

Birds of the Day
Scarlet Tanager
Rose-breasted Grossbeak - 2
Indico Bunting
Red-eyed Vireo - 2
Bobolink
Spotted Sandpiper
White-rumped Sandpiper
American Golden Plover


Scarlet Tanager - Tulitangara - Mika Bruun