maanantai 30. syyskuuta 2013

Tuulista

Sanderling - Pulmussirri - Mika Bruun

Jälleen aloitettiin aamu Fojo´sta ja tulos oli sama jenkkilajien osalta - nolla. Muuten oli sateisen yön jälkeen paljon lintuja, mikä nyt oli tietysti positiivista. Komppasin takaisin tullessa vielä Vinte´n mutta tulos oli odotettu. Päivälle antoi hieman potkua Bossen löytämä todennäköinen Yöhaikara, sitä ei löydetty enää uudelleen. Iltapäivällä oli löytynyt vielä Buff-breasted Sandpiper – Tundravikla Reservoir´sta, valitettavasti meille ei tullut tästä kesystä ja kuvattavissa olleesta linnusta mitään tietoa valoisan aikaan. Sitä sattuu. Iltapäivällä saareen saapui uusia orneja, 2 belgialaista ( R-M LaFontaine ja A. Holvoet) sekä saksan toivo T.Lang. Lokakuu alkaa yhdeksän hengen voimalla, siitä se taas lähtee. Tuuli oli yltynyt eilisestä vielä melkoisesti ja mainingit olivat melkoiset länsi rannalla. Länsituuli on mukavat 20 m/s ja lyhyitä sadekuuroja virtaa tasaiseen tahtiin. Toivottavasti aamulla on hieman rauhallisempaa säätä.


Common Tern - Kalatiira - Mika Bruun

Corvo Mirador - Mika Bruun

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Tyhjää

Atlantic Canary - Kanarianhemppo - Mika Bruun
Päivästä ei hirveästi ole kerrottavaa. Aamu aloitettiin innokkaana Fojo´sta, sekä muut viereisistä laaksoista. Tulos oli kaikilla kolmella ryhmällä sama - ei mitään mainittavaa. Saari on erittäin tyhjä jenkeistä. Iltapäivällä tuuli voimistui häiritseväksi ja kulkeminen oli hankalaa, varsinkin kun tultiin alas rinnettä. Lentokentällä meitä odotti vanhat tutut Plegadikset, ne olivatkin ainoat mainittavat linnut tänään. Loppu iltapäivä meni hieman maisema kuvauksissa ja kylää tsekkaillessa. Illalla paikallisilla bileet, joku puolue voitti vaalit :) Illalla suunnittelua ja paikkojen läpikäyntiä, ensikertalaisille se on tärkeää että tietää mihin mennä jos jotain löytyy tai jos itse löytää. Kovasti tai kauhulla odotellaan huomista, löytyykö vieläkään mitään. Tuuli on suoraan NW´sta jenkeistä asti mutta mitään ei tule? Ja huomenna tuulee vielä kovempaa samasta suunnasta.

Rideira da Fojo - Mika Bruun

Moinho - Mika Bruun

Guesthouse - Mika Bruun

lauantai 28. syyskuuta 2013

Plegadis

Glossy Ibis - Pronssi-ibis - Mika Bruun
Ensimmäinen täysi päivä alkoi ikävästi kovalla sateella. Onneksi se oli lyhytaikainen ja loppui jo puoli ysiltä. Taxi jouduttiin kuitenkin siirtämään kymmeneksi. Kylän niittyjen komppaus tuotti kuitenkin päivän parhaan haviksen. Säälittävyyden rajoilla pyöritään sillä laji oli Glossy Ibis – Pronssi-ibis. Kuuden linnun parvi porhalsi kylän yli ja laskeutui hallitusti lentokentälle. Linnut sekoilivat koko päivän saaressa, lennellen epämääräisesti peltojen yllä etsien pois pääsyä. Varsinaisen retken aloitus mesta oli Ribeira do Cance, tai sinne päin, alimman tien kääntöpaikka joka tapauksessa. Hajaannuimme siellä ja päädyimme melko samoihin aikoihin Pontan sillalle. Itse nousin kääntöpaikan itäisempää raviinia pitkin päätielle. Upea mesta, mutta tulos oli nolla. No kuulin kolmesti jenkki Warbler tiksausta, mutta puolen tunnin yrityksellä mitään ei kuitenkaan näkynyt. Liftasimme takaisin ja ehdimme juuri sopivasti kauppaan. Sinne oli juuri saapunut täydennystä mantereelta, kuulemma täällä harvinaisia perushedelmiä ja porkkanoita. Valikoima kyläkaupassa on melkoisen niukka, kuten arvata saattaakin. Päivän ikävin tapahtuma oli hampaan lohkeaminen, toivottavasti se ei aiheuta toimenpiteitä. Pahimmassa tapauksessa joudun lähtemään naapurisaarelle, Florekselle jossa on jonkinmoinen hammaslääkäri tai ehkä se on veterinarian – eikös se ole erikoishammaslääkäri suomeksi :) Iltaretkellä suhasimme lentokentän ympäri ja Corvon pinnaksi nuori Semipalmated Plover – Kanadantylli. Nyt meni ainakin oikein, nämä nuoret ovat helppoja, vanhoihin verrattuna. Vieläkin ihmettelen niitä Terceiran tyllejä. Illallinen Irmaeus Snack Cafe´ssa, nyt oli oikea illallinen ja hyvä sellainen. Tämä ravintola on siis se parempi, kolmas onkin kokonaan kiinni. Ei vieläkään siis jenkki Warblereita, ehkä huomenna sillä tänään piti olla jenkkien puolella lähtötuulet jo oikeat. Aamu alotetaan toiveekkaasti Lighthouse´lta, kyllä se siitä.


Semipalmated Plover - Kanadantylli - Mika Bruun

Ribeira do Cancelas - Mika Bruun

perjantai 27. syyskuuta 2013

Short-billed Dowitcher

Short-billed Dowitcher - Rämekurppelo - Mika Bruun

Aloitimme Mr. Kuhnon kanssa retken suunnitellusti Capo da Praia´lta. Kurppelo hoitui hyvin helposti ja viihtyikin hienosti reilun parin tunnin tsekkauksen ajan altailla. Kahlaajia oli melko paljon ja katsomista riitti. Jenkki kahlaajista voisi mainita edellisen lisäksi White-rumped - Valkoperä, Semipalmated - Kanadan ja Pectoral - Palsa  Sandpiper - sirri. Paikalla myös Semipalmated Plover - Kanadantylli ja Wilson´s Snipe - Amerikantaivaanvuohi. Meikäläisistä kahlaajista voisi mainita Little Sandpiper - Pikkusirri sekä paljon Pulmussirrejä että Kuovisirrejä ja Suosirrejä. Auto - Lento - Hotelli säätöjen jälkeen pääsimme lähtemään kohti targettia - Corvoa. Upeassa tyynessä säässä saavuimme tälle tarunhohtoiselle rarisaarelle. Nopeiden kamojen kasaamisen jälkeen pääsimme tsekkaamaan Ponten metsikköä. Tulos vain oli nolla, mitään ei löytynyt. Neljän tunnin retkellä päivän parhaaksi jäikin Swedujen löytämä Spotted Sand - Amerikansipi. Samalla koneella saareen saapui myös Richar Ek & Jesper Segergren ja David Monticelli. Aiemmin, eli eilen, saareen oli tullut jo Bosse Carsson. Illalla myöhästyttiin kaupasta, sehän meni jo viideltä kiinni. Iltasafka oli saaren tällä hetkellä ainoassa ravintolassa, ei mikään gourmet mesta mutta hillittömällä alkukeiton lipittämisellä saimme itsemme ähkyyn. Lopuksi totesimme erittäin negatiivisen asian, netti on hidas ja toimii ainoastaan Guesthousessa. Asialle on pakko tehdä jotain kun arki koittaa, kestämätöntä. Huomenna uudet eväät ja pinnat.

Lesser Yellowlegs - Keltajalkaviklo - Mika Bruun

Common Ringed Plover ? - Mika Bruun

Common Ringed Plover ? - Mika Bruun

Ribeira da Ponte - Mika Bruun

torstai 26. syyskuuta 2013

Corvo 2013

Corvo 2011 - Mika Bruun
Helsinki - Frankfurt - Lissabon - Terceira, siinä päivän retki. Illalla auringon laskun aikaan perillä. Saa nähdä ehditäänkö hoitamaan Short-billed Dowitcher Capo da Praia´lta? No ei ehditty kun ruvettiin säätämään. yritetään muuttaa lentoa jo huomiseksi Corvolle. Pääsimme hotelli www.hotelpraiamarina.com hoiviin vasta pimeässä. Petyimme hotellin tasosta, ei ole kuin neljä tähteä. Pakko kestää tämä yö, respassa olutkin maksoi yli euron. Näillä mennään ja suunnitellaan tulevaa. Päivän ainut Azorien retkipinna oli Atlantinharmaalokki. Tästä se lähtee kuukauden retkiputki, toivottavasti sendari vaikuttaa täälläkin. Pitänee puuhata sille patsas Corvolle. Aamulla pinna hoitoon :)