maanantai 22. huhtikuuta 2013

Ishak Pasa

Steppe Buzzard - Idänhiirihaukka - Mika Bruun

Jäätävän kylmä aamu, vaatimattomassa majoituksessamme ei oikein lämmitys toiminut. Huomasin vielä kaiken lisäksi että ikkunanpokissa oli noin sentin reikiä ulos. Ei ihme että oli hieman vedon tuntua. Ulkona oli ainoastaan +3 yö lämpötila. Kaikesta selvittiin kun päästiin hämärissä matkaan. Ishak Pasa oli kohteemme, noin 7 kilometriä kaakkoon. Siellä on tai siis pitäisi olla kaikki oleelliset lajit tältä alueelta. Ihan kaikki eivät olleet selvästikään tulleet pesimä paikoilleen, kuten Kivikkosirkku. Saimme nauttia upeista maisemista ja kaikesta huolimatta hienoista lajeista, vaikka täyttä pottia ei tällä kertaa tullutkaan. Parhaita olivat Crimsom-wiged Finch, Eastern Rock Nuthatch ja Red-fronted Serin. Eikä mistään kuvia, kaikki lentelivät epämääräisesti ympäri aluetta ja perässä pysyminen oli luonnollisesti mahdotonta. Aamupäivän lopulla päätimme jättää hyvästit IP´lle ja laskeuduimme alas Doguun ja siitä otimme suunnan kohti Vania. Paluumatkan puolessa välin Van´lle löysimme upean pienen tulvapelto alueen jossa mukavasti lintuja. Saimme kuvattua mm Radde´s Accentor´n ja Rufous-tailed Rock Thrush, lisäksi paikalla oli paljon sekalaista lajistoa. Caldiran kosteikko jäi väliin kovan räntäsateen vuoksi, jopa tielle muodostui muutaman sentin sohjokerros. Onneksi sade hieman lakkasi kun tarkistimme uudelleen laavapellot, Mongolialaisen kanssa kävi vielä huonommin kuin viimeksi. Touhu menikin lähinnä ”Ruffen” kuvaukseksi, niinpä niin vulpinuksia kuitenkin, nää on pahoja. Runsas sadekuuro lopetti lopulta tämänkin touhun. Päätimme palailla kaupunkiin ja etsiä uuden hotellin keskeltä kaupunkia. Löysimmekin nopeasti Hotel Kahraman, edullinen, lämmin, huoneessa netti ja tulee lämmintä vettä. Hyvä ravintolakin noin 100 m pohjoiseen samalla puolen katua. Hotelli 70 TL ja safka 42 TL kahdelta. Eli yhteensä 24 euroa per lätty, ei paha. Lopulta siis emme päässeetkään kaakkoon, aamulla uusi yritys.



Rufous-tailed Rock Thrush - Kivikkorastas - Mika Bruun

Radde´s Accentor - Mika Bruun

Water Pipit - Vuorikirvinen - Mika Bruun

Ishak Pasa - Mika Bruun

Ishak Pasa mountain view - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti