maanantai 8. lokakuuta 2012

Isokirvinen

Tilhi - Mika Bruun
Onneksi aamun sääennuste ei pitänyt paikkaansa, luvattiin lähes 10m/s koillisesta. Yöllä oli jo rastas liikennettä majakalla joten aamu oli odotettua parempi. Aamu valkenikin suhteellisen hienossa kelissä, tuuli oli ainoastaan 3m/s ja idän puolelta. Päivemmällä oli jopa lähes tyyntä, pienet tihkusadekuurot piiskasivat ajoittain saarta. Piti olla rarikeli, mutta olikin ainoastaan semikeli. Urpiaisilla ja tilhillä oli kova meno päällä, urpoja kirjattiin 6015 ja tilhiäkin 1105, lopussa oleelliset lajit ja määrät. Aamun komppauksella näin lyhyesti Isokirvisen joka ponkaisi edestäni ilmaan ja putosi lähes samantien takaisin heinikkoon. Saimme ryhmän melko nopeasti kasaan ja aloimme komppaamaan sitä uudelleen esiin, toivotonta sillä se tuntui kadonneen matalaan heinikkoon. Kaksi lähes äänetöntä metsäkirvistä eivät nopeuttaneet komppaamista, nekin jouduimme tarkistamaan urakalla lajilleen. Vasta reilun tunnin ja 400 metrin päästä kuului voimakas spriu ja Isokirvinen suostui näyttäytymään uudelleen. Jotenkin se oli livahtanut rannan toiseen päähän. Olin kuitenkin tyytyväinen, vaikka hetkeen näytti jo siltä että joudun perumaan havainnon kun sitä ei meinannut löytyä. Havaintoaika oli kuitenkin äärimmäisen lyhyt. Nyt sain jopa säälittävän kuvankin aikaiseksi, tosin tihkusateella oli oma osansa valoihin ja aikoihin. Retken ensimmäinen rari oli löytynyt, Tomas sai jopa eliksen lajista. Iltapäivä meni osittain mökkien terassilla tihkusateen suojassa ja sekä kompatessa tai yrittäessä ottaa päivän blogikuvaa. Ei ollut ihan helppoa tänään, syystä tai toisesta tilanteita ei vaan ollut. Tai olisi ollut, mikäli en olisi ollut sokea. Suopöllö nimittäin istui alta 10 metrin päässä avoimella hiekalla kun odottelin tilhiä katajiin. Ja kun vartin päästä lähdin liikkeelle, pöllö ampaisi pakoon. Se oli siis ollut koko sen ajan edessäni. Aina ei voi onnistua, mutta onnistuisi edes joskus. Päivän negakohokohta oli Pulmusen havaitseminen. Se kun tarkoittaa tavallisesti sitä että peli on menetetty tältä syksyltä. Ei muuta kuin kamat kasaan ja kotiin, ulkomaan reissun suunniteluun.
Uudet lajit retkelle olivat; Tylli, Tundrakurmitsa, Isokirvinen, Talitiainen, Pulmunen ja Lapinsirkku. Päivän parhaimmat; Merisirri 2, Sepelrastas ja Isokirvinen. Päivän lajimäärä tänään 65 ja koko retken lajimäärä on tällä hetkellä 70.

Isokirvinen - Mika Bruun

Merisirri - Mika Bruun

Västran Majakka - Mika Bruun



2 kommenttia:

  1. Tsemppiä huomiseen, Strömmingsbådan 2 m/s idästä, ja kaksi edellistä Västran suomenpinnaa löytyneet tiistaina...

    VastaaPoista
  2. "1. Valkosiipikiuru, legendaarinen vanha havis vuodelta 1971 vie kirkkaan voiton..."

    Voihan näinkin listata. Toisaalta valkosiipikiuru talvehtii Euroopassa, vaikkakin Itä-Euroopassa, eikä esim. WP-pinnana näin ollen ole mikään megararia. Mikäli siis todella haluaa linnun nähdä.

    Voiton Norskin (hienoista) rareista vie kirkkaasti paksunokkakerttunen. Edelleen saanee WP-pinnahemmojen sukat pyörimään jaloissa, kotimaisista pinnafriikeistä puhumattakaan.

    VastaaPoista