maanantai 26. maaliskuuta 2012

Great Horned Owl


25.3.2012

Toco Toucan - Pantanal - Mika Bruun


Raahauduin hämärissä katsomaan lähialueen aamuliikettä, olihan sitä. Mutta meikäläinen lopetti liikkeen kun huomasin että BigSix että kolmesatanen keräävät miehekkään kosteuden etulinssiin. Sitä kun ei saa millään pois, sillä se tulee aina uudestaan. Ainoastaan auringon lämmittävä vaikutus poistaa sen, niin 1,5 tunnin kuluessa. Oli aika pitkät minuutit aamulla. Kävelin orpopiruna lähes ympyrää, oli erittäin vaikea keskittyä lintuihin kun ei ollut kameraa saatavilla. Tilanteita olisi ollut mukavasti ja luonnollisesti kaikki kuvat olisivat onnistuneet täydellisesti juuri tänään, mutta kun :) Myöhäisen aamiaisen jälkeen sanoimme hyvästit Piuvalille, Lodge oli tasokas ja polut, lue tieurat, kohtalaisia. Kuvattavaa alueella riitti kiitettävästi ja lajejakin kertyi mukavasti retkilistaan. Lähdimme ajelemaan kohti etelää Transpantaneiraa pitkin. Riittävän monen sillan jälkeen käännyimme kohti Pantanal Wilflife Centeriin. Surkean tien  jälkeen saavuimme perille jossa meitä odotti kuvattavissa oleva Toco Toucan, loistava alku uudelle mestalle. Lounaan ja alkusählinkien jälkeen maastouduimme piha aluelle jossa paljon kuvattavaa. Hämärän tultua totesimme mestan startin olevan erinomainen. Hienoa surkean aamun jälkeen, pimeässä Great Horned Owl päätti laskeutua matalalle eteemme kuutamoa vasten, ei paha. Mesta tuntuu olevan loistava linturetkeilyyn ja kuvaamiselle. Illallisella havaitsimme viimeistään että safkaan ei paljoa sitten panostetakaan, sai silläkin kuitenkin nälän tunteen pois.  

Savanna Hawk - Pantanal - Mika Bruun


Great Horned Owl - Pantanal - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti