sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Kahlaajia

22.10.2011 Lauantai

Osprey - Kalasääski - Flores 2011 - Mika Bruun


Aamun keli oli hirveä, aivan kuin olisi seisonut suihkussa siihen malliin vettä tuli vaakatasoon. Tuulikin oli riittävä, nyt tajusin miksi tien varressa on tuulipussi merkit. Niillä kohtaan pikku Clio nytkähteli ja huojui huolestuttavasti. Ylhäällä oli vielä ns hernerokkasumu, 20 metriä näkyvyyttä. Onneksi meren tasossa oli kuitenkin hieman näkyvyyttä ja suojaisissa paikoissa tuulikin vei sateen yli penkereiden. Soccer field´lla oli lupaavasti White-rumped Sand – Valkoperäsirri, joka ei päästänyt kuvaamaan, vaan katosi huimaa vauhtia myötätuuleen. Ponta Delgada´n satamassa värjötteli Osprey – Kalasääski, juuri kun olin saanut linnun mukavasti ja odottelin sen liikkeitä tuli textari. Greater Yellowlegs – Isokeltajalkaviklo Faja Grande´ssa, oli aika paha keli ajella kun on kiire. Pääsin turvallisesti perille ja Jan-Kåre olikin odottamassa, ehdin katsella autosta putkella lintua pari minuuttia kunnes se katosi. Eikä sitä löytynyt mistään, kunnes saksalainen isompi papparainen tallusteli paikalle ja kertoi että mahdollisesti sellainen laji oli lähtenyt sitä pakoon tien vierestä, noussut korkeuksiin ja kadonnut. Se siitä kuvauksesta, taisi gtyypillä olla meno halut edelleen kovat. Faja Grande´n komppailut jäivät reiluun tuntiin kunnes taas alkoi kunnon tihkusade. Päätin siirtyä takaisin pohjoiseen, oikaisin hiekkatietä pitkin suoraan Albarnaz´in. Valinta oli oivallinen sillä noin kilometriä ennen majakkaa juuri sumu rajassa tiellä oli Spotted Sandpiper – Amerikansipi. Kuvaaja tumpuloi sen verran lahjakkaasti ettei saamut kuin tiestä kuvan. Jouduin liian lähelle lintua huonon näkyvyyden vuoksi ja sehän ei kestänyt isoa etulinssiä joka hyökkäsi sivulasista. Lintu katosi etelän suuntaan hurjaa vauhtia, myöhemmin Jan-Kåre näki samaisen lajin Faja Grande´ssa, mahtoiko olla sama lintu?
Sade ajoi pohjois-osan komppaamisen jälkeen taas liikkeelle, suuntasin Santa Cruz´n satamaan. Siellä olikin mukavasti lokkeja ja tiiroja. Jopa yksi nuori Roseate Tern – Ruusutiira. Sitä hieman jaagaillessa taivaalta molskahti eteeni Osprey – Kalasääski, sain jopa kuvia tilanteesta. Kalansa se meni syömään suojaan lokeilta, mutta palasi heti syötyään staiji paikalleen. Tähän olin jo hieman osannut varautua ja etsinyt paremman kuvauspaikan. Erittäin mukava yllätys vaikka valoa olikin hyvin vähän. Satamassa sain vielä kuvattua Cory´s Shearwater – Keltanokkaliitäjää. Ilman niitä päivän kuvat olisivatkin jääneet hyvin vaatimattomiksi. Illan päätteeksi jälleen take away pizza, täti oppi nopeasti sillä tilaus huudettiin jo valmiiksi kun astuin ovelle. Käännyin ympäri ja sanoin tulevani vartin pasta, pääsin tutkailemaan merilintu tilanteen sillä aikaa. Kuuman pizzan kanssa hotellin terassille staijaamaan ja nauttimaan portugalilaista 92 pisteen punaviiniä – Cabeca de Toiro, 2007. Leppoisaa.

- Mika Bruun


Cory´s Shearwater - Keltanokkaliitäjä - Flores 2011 - Mika Bruun

Storm - Myrsky - Flores 2011 - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti