perjantai 28. lokakuuta 2011

It´s over

27.10.2011 Torstai

Tiira - Tern - São Miguel - Mika Bruun


Viimeinen aamu osoittautui tuuliseksi ja sateiseksi, valitettavasti niin. Olisi ollut mukava lopettaa kolmen tunin täysipainoiseen maastossa oloon. Nyt jouduin tyytymään lähinnä autossa istumiseen ja ikkunasta katselemiseen. Aloitin Killdeer paikalta, näin juuri ja juuri lehmien katokselta lätäkön rannalle jossa kaksi Spoonbill – Kapustahaikaraa pitelivät säälittävän näköisenä sadetta. Mitään muuta paikalla ei juuri näkynytkään. Siirryin pika vauhtia kohti Sete Cidadea ja Lagoa Azulia, näkyvyys oli matkalla erittäin huono. Onneksi kraaterin pohjalla näkyvyyttä oli kohtalaisesti ja paikalla oli selvästi tyynempää joten retkeily oli mahdollista. “Panouikku” patsasteli pulleana Nokikana parvessa, kuvia siitä ei saanut. Päivän lintukuvan saaminen saattaakin olla tänään vaikeaa. Seuraavassa pysähdyspaikassa sai uuden retkilajin, Northern Pintail – Jouhisorsan. Kaksi veijaria nökötti seka ankka parvessa, ja nekin liian arkoja kuvattavaksi. Onneksi pikkutien päässä oli muutama kuvaustilanne ja paineet kuvista hieman helpottivat. Kiertelin rannat Lagoa Azlulilta ja totesin ne melko tyhjiksi, peruskamaa ja sitäkin tänään vähän. Laskin että satamaan ajaessa jäisi aikaa vielä puolisen tuntia katsella tiiroja, joten lähdin lopettelemaan retkeä sinne. Sumu ja tihkusade hieman pilasivat suunnitelman vaikka tiiroja pyörikin mukavasti paikalla. Lopussa päätin vielä kastella retkivaatteet perin pohjin kun jouduin makaamaan laiturilla tiiroja kuvatessa. Onneksi on vaihtovaatteet, muuten olisi lentomatka mielenkiintoinen. Välilasku bongauksesta ei tietenkään tullut mitään, sillä kone oli jo lähtiessä myöhässä 40 minuuttia- Eli ei ollut mahdollista käydä edes ulkona. Jäi ikkuna staijaukseksi koko touhu, kaksi lajia Santa Marian pinnoiksi. Pulu ja Sanderling – Pulmussirri joita olikin koneen vieressä assulla peräti 60 yksilöä, hieno parvi.
Kokonaisuutena retki Azoreille oli myönteinen, vaikka lajimäärät ovat todella pieniä. Extra boostin komppaamiselle antavat koko ajan mahdollisuudet löytää jonkin mega-rarin WP´lle. Vaikka tällä kertaa onni ei ollutkaan matkassa. Kovia lajeja tuli kuitenkin nähtyä useita ja monet niistä jäivät hienoina muistoina elämään mieleen. Retken kokonaislajimäärä jäi kohdaltani mutaman lajin päähän siitä luvusta jota odotin. Nimittäin sata oli tähtäimessä ja nyt tuli 96 lajia. Päivittäinen lajimäärä pyöri 20-30 välillä, paras päivä oli 33. Kuvausmielessä olen retkeen melko tyytyväinen, sillä en oikein tiennyt mitä odottaa. Mutta sain muutaman hienon kuvan ja monta hyvää. Kiitokset suomalaispoppoolle (Janne ja Hanna Aalto, Petri Kuhno, Tero Linjama, Tero Toivanen ja Janne Kilpimaa) också tack Jan Kåre Ness för en riktigt lyckad vecka i Flores 2011. Corvo birding ansaitsee myös kiitokset target lajien hoidosta siellä vierailujen päivien aikana. Thanks all Corvo birders in October 2011. Ilman heidän apuaan homma olisi tuskin onnistunut. Kiitos Markku, Keijo, Hannu ja Seppo opastuksista ja neuvoista Corvolla. Seuraavaksi toivottavasti tälle legendaariselle saarelle.

- Mika Bruun


Grey Heron - Harmaahaikara - São Miguel - Mika Bruun

Grey Wagtail - Virtavästäräkki - São Miguel - Mika Bruun

Hedgehog - Siili - Säo Miguel - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti