maanantai 27. joulukuuta 2010

Jouluviikko

Kova talvi pitää lujasti otteessaan, eikä näköpiirissä ole mitään helpotusta. Alkuviikosta kaakosta nousi erittäin lupaava matalapaine, mutta mikäli meille joku harvinaisuus vielä eksyi se tuskin selvisi hengissä seuraavaan päivään. Se saattoi olla "syksyn" viimeinen mahdollisuus? Koskaanhan ei voi varmaksi sanoa, mutta optimismi on tällä lumen tulolla ja pakkasilla kaukana. Viikolla tosin löytyi jälleen muutama uusi Viitatiainen - Marsh Tit. Laji on menettänyt hyvin lyhyessä ajassa harvinaisuus statuksensa, mutta vielä on mukava löytää spontaanisti Viitatiainenkin.

Ruotsalaiset pääsivät nauttimaan vuoden "viimeisestä" itävirtauksesta. Skånesta löytyi 20.12 Tuhkakirvinen - Siberian Buff-bellied Pipit, siis ssp japonicus. Havainto on Ruotsin 4. mikäli hyväksytään ja toinen japonicus. Ensimmäinen löytyi 29.12.1996 Halland´sta ja se oli maan ensimmäinen havainto lajista.

Puolasta löytyi 21.12 koiras Siperianrastas - Siperian Thrush. Se oli maan "noin" 13. havainto, maassa on havaittu jopa yli kymmenen yksilön parvia. Milloinkohan meillä havaittaisiin edes se yksi lintu?
Jouluaattona Hollannista löytyi Isotrappi - Great Bustard, edellinen havainto lajista oli 1997. Lintu saattoi olla sama joka havaittiin pohjois-Saksassa 19.12. Seuraavana päivänä lintu oli siirtynyt Hollannissakin melkoisesti ja seuraavana se olikin kadonnut jo koko maasta. Briteissä Kuusilokki - Bonaparte´s Gull 20.12 edusti viikon raria. Irlannissa sen sijaan oli mukavampi viikko harvinausuuksien puolesta. 21.12 Dublin´ssa havaittiin Nokisiipilokki - Laughing Gull lyhyesti. Joulupäivänä tuli tieto että Punarintarastas - American Robin olisi ollut viikon verran paikalla maallikko ruokinnalla. Varmasti tuli asukkaille ikimuistoinen Tapaninpäivä herätys, sillä noin 200 irlantilaista ornia katsoi puutarhaan kiikareilla kun avaa aamulla verhot ikkunoista. Migratorius on Irlannin 13. havainto mikäli se hyväksytään. Irlannin paras havainto oli kuitenkin Viitatiainen - Marsh Tit, 26.12 Kilkenny´sta löytynyt lintu on vasta maan 2. havainto.

Espanjasta, Girona´sta löytyi maan 5. Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail 26.12. Koko viikon kovin havainto löytyi niin ikään Espanjasta. 20.12 tuli tietoon että 12.12 Sevillan keskikaupungin kaduilta oli otettu kiinni Viiruhuitti - Striped Crake. Havainto on Espanjan ensimmäinen ja euroopan 4. tai 5. Riippuen Maltan 2003 havainnosta, osassa kirjallisuudessa se on mainittu mutta osassa ei. Tällä hetkellä tiedossa olevat havainnot, kunnes jälleen toisin ilmoitetaan.
Ikävää infoa tuli Punajalkasuulasta - Red-footed Booby, se nimittäin kuoli 23.12 illalla. Se ei toipunut leikkauksesta huolimatta, syythän olivat kalastajien ongenkoukut joita sillä oli peräti kolme vatsassa.

Kevennyksenä hieman suurempaa lintua ja ei niin vakavaa ornimista.

- Tarsiger team

maanantai 20. joulukuuta 2010

Lumitalvi

Itsenäisyypäivän jälkeen lunta on tullut ennätyksiin asti, tarkoittaa myös valitettavasti sitä että harvinaisuudet ovat hyvin vähissä. Kuluneen kahden viikon jakson ainut harvinaisempi lintu on ollut Pikkuruokki - Little Auk 13.12 Porissa. Tunturipöllöjä - Snowy Owl löytyi jokunen lisää reilu viikko sitten, yhteensä niitä on nähty marraskuun lopun jälkeen 7 yksilöä. Viitatiaisia löytyi 7. - 8.12 vielä neljästä uudesta paikasta lisää.

Latviasta löytyi 17.12 maan 2. talvihavainto Isohaarahaukasta - Red Kite. Aikaisempi talvihavainto oli tammikuussa 2009 ja kun muistetaan että viime kesänä Isohaarahaukka pesi Latviassa 50´n vuoden jälkeen. Voidaan olettaa että laji lähestyy pikkuhiljaa Suomea ja havainnot saattavat lisääntyä. Tosin tällaiset talvet eivät hirveästi ole eduksi, ainakaan talvihavainnoille.

Ruotsin Skåne´sta löytyi 7. talvihavainto Kashmirinuunilintu - Hume´s Leaf Warbler 11.12.
Norjan ainut harvinaisempi lintu oli tuttu vanha Rengasnokkalokki - Ring-billed Gull Bergen´ssa. Lintu on palannut talvehtimis kaupunkiinsa jo 18. vuotena peräkkäin.

Belgiasta löytyi 7.12 Mustakaularastas - Black-throated Thrush koiras. Hollannista 17. lokakuuta löytynyt Isokeltajalkaviklo - Greater Yellowlegs havaittiin uudelleen 9.12 ja on ollut siitä lähtin upeasti bongattavissa. Mukavaa, sillä lintuhan oli vasta maan 4. havainto. Sveitsistä löytyi 16.12 Nokisiipilokki - Laughing Gull, maan 2. havainto. Ensimmäinen havainto oli myös joulukuussa, 19.12.2005.
Englannista löytyi myös Mustakaularastas - Black-throated thrush 13.12, mutta linnusta tehdyt muistiinpanot ovat aiheuttaneet keskustelua lajista. Mikäli se kuitenkin hyväksytään listoille se olisi 82. havainto Briteistä. 19.12 Corwall´sta löytyi Tundrakuikka - Pacific Diver, lintu oli havaittu oletettavasti ensimmäisen kerran jo 2.12. Oletettavaa on että kyseessä on talvehtimaan palannut vanha lintu. Mikäli näin on se olisi linnun 4. talvi Corwall´n vesillä. Irlannista löytyi maan 10. Paksunokkauikku - Pied Grebe 11.12. Joulukuun 18. löytyi Slico´sta Irlannin 12. havainto Punarintarastaasta - American Robin.
Espanjasta, Tarragona´sta löytyi 16. joulukuuta vanha Kuusilokki - Bonaparte´s Gull. 18.12 Lanzarote´lla havaittiin merilintukeikalla 3 Pikkukeijua - Swinhoe´s Storm-Petrel. Euroopan 2. Gironasta 4.12 löytynyt ja viikon verran bongattavissa ollut Punajalkasuula - Red-footed Booby löytyi uudelleen lähistöltä 15.12. Valitettavasti erittäin huonossa hapessa. Lintu oli nielaissut kaksi kalastajan kolmihaarakoukkua ja se otettiin hoitoon. Kuvauksissa selvisi että sillä oli myös yksi vanha ongenkoukku vatsassaan. Lintu kuitenkin selvisi leikkauksesta ja toipuu tällä hetkellä hoitolassa. Espanjalaisilla on tarkoitus vapauttaa lintu keväällä suula yhdyskuntaan mikäli se toipuu suunnitellusti.

Israel´sta löydettiin 17.12 maan ensimmäinen Aasiankääpiösorsa - Cotton Pygmy-Goose. Havainto saattaa olla WP´n 2. sillä ainakaan kirjoittajalla ei ole vielä tiedossa muita havaintoja kuin Jordania´ssa 1997. Kuwait´ssa havaittiin niin ikään kova laji WP´n alueelta, Tuhkadrongo - Ashy Drongo 7.12. Se oli Kuwait´n toinen havainto, ensimmäinen oli tämän vuoden keväältä. Azoreilla havaittiin kautta aikain saarten 4. Pikkutelkkä - Bufflehead 18.12. Eli "yllätykseksi" niiden muuttoaikaan, harmi että Suomen ainoa Pikkutelkkä - Bufflehead havainto on edelleen  Category D´ssa. Sillä havainnot nykyään suurin osa havainnoista hyväksytään villeinä ja vapaina listoille. Linkissä jokunen vanhempi havainto Euroopasta. Hups mikäs sieltä pompsahtaa esille, ainoa talvihavainto joka on Cat D´ssa, muut D-havainnot ovatkin kaupunkien lammikoista :)

Kevennyksenä valitettavia uutisia Australiasta

Leppoisaa Joulun odotusta.

- Tarsiger team

maanantai 6. joulukuuta 2010

Atrogularis

Viikon kohokohta oli 4.12 löytynyt Mustakurkkurautiainen - Black-throated Accentor. Edellisessä kirjoituksessa oli muutama sana WP´n havainnoista. Se jäikin luonnollisesti viikon ainoaksi harvinaisuudeksi sillä talvi on tullut kovalla voimalla myös etelä-Suomeen. Viimeisen vuorokauden aikana onkin satanut lunta pääkaupunki seudulla ennätykselliset 25 cm. Lunta onkin jo puolisen metriä, eli ei siis ihme jos harvinaisuuksia ei enää löydy.  Pikkuharvinaisuuksia sen sijaan vielä löytyi. 2.12 havaittiin yllättäen kolme Pikkuruokkia - Little Auk, Porissa, Hangossa ja Kustavissa. Syksyn määrä nousi kahdeksaan ja vuoden kokonaissummaksi 10 yksilöä. Lauantaina 4. joulukuuta havaittiin Espoossa muuttava Jalohaikara - Great Egret, liekö sama yksilö joka löytyi 6.12 Maarianhaminasta, Ahvenanmaalta? Jalohaikaroita on havaittu tänä vuonna 38 yksilöä, kymmenen vähemmän kuin viime vuonna. Tosin sekin vastaa nyky trendiä, vaikkakin kirjoittaja odotti vielä suurempaa ryntäystä Baltiasta. Ehkä niitä ensi syksynä tuleekin kunnon ryntäys? Tunturipöllöjä on havaittu viime päivinä 5 yksilöä marraskuun 27. jälkeen, lähinnä läntisessä Suomessa. Viitatiaisia - Marsh Tit löytyi jälleen muutama yksilö lisää, vuoden varmistetut havainnot. Vaelluksella pisimmälle ehtineet Viitatiaiset päätyivät Sorsele´en, Ruotsin Lappiin, matkaa saattoi tyypille kertyä lähes tuhat kilometriä.

Baltiassa, Ruotsissa ja Norjassa oli hiljainen viikko, mitään parempaa ei havaittu lähinaapureissa. Ruotsista toki tuli viikolla tietoon viime kesäinen havainto. Kesäkuu 2. päivä Blekinge´ ssa videoitiin naaras peltosirkkua. Niinhän siinä kävi kuin meillä Tundrakuikan - Pacific Diver kanssa, lintu määritettiin vasta kuvista. Lintu tunnistettiin Kivikkosirkuksi - Grey-necked Bunting, se oli Ruotsille uusi laji ja vasta 4. varmistettu havainto Euroopasta. Suomessa laji havaittiin lokakuun 30. 2006, Porissa. Joten kyseessä on erittäin kova laji, Ruotsalaisten bongareiden kannalta ikävää että laji ei ollut bongattavissa.

Tanskassa havaittiin joulukuun 1. Aavikkotasku - Desert Wheatear, se oli Tanskan 12. havainto lajista.
Englannista löytyi seuraavana päivänä, 2.12 Kashmirinuunilintu - Hume´s Leaf Warbler. Myös Briteistä tuli myöhäinen havainto kuvasta määritettynä. Viime vuoden syyskuussa valokuvattiin koiras "Amerikansinisuohaukka" - Northern Harrier, joka on siis jenkki versio (ssp hudsonius). Koiras erottu selkeästi meikäläisestä sinisuosta. Sveitsissä staijattiin 2.12 onnistuneesti ja tuloksena oli maan 2. Vuorikotka - Bonelli´s Eagle. Kaksi päivää myöhemmin samaa ornia onnisti vielä paremmin, hän löysi maan ensimmäisen Hippiäisuunilinnun - Pallas´s Leaf Warbler. Espanjasta löytyi maan 4. Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail 1. joulukuuta.

Viikon kovimmat havainnot tulevat Kyprokselta ja Espanjasta. Kyprokselta valokuvattiin 3.12 Hopeatilhi - Grey Hypocolius. Kyproksen 1. ja myös EU´n ensimmäinen havainto. Girona´ssa, Espanjassa valokuvattiin puolestaan maan 2. Punajalkasuula - Red-footed Booby. Espanjan 1. havainto lajista oli tämän vuoden elokuussa havaittu yksilö. Havainto on siis Euroopan toinen, video linnusta. Norjassa vuonna 1985 havaittu lintu on hylätty riittämättömänä, vaikka se oli aiemmin ollut hyväksyttynä. Laji on Espanjan lisäksi havaittu WP´n puolella ainoastaan Cap Verde´lla vuonna 2007.

Kevennyksenä Urpiaisia, jos vaikka uusia lajeja saataisiin joskus.


- Tarsiger team

lauantai 4. joulukuuta 2010

Mustakurkkurautiainen

Tänään lauantaina 4. joulukuuta Porin Pihlavasta löytyi maan 8. Mustakurkkurautiainen - Black-throated Accentor. Lintu löytyi lintuharrastajan vanhempien pihalta ruokinnalta. Lintu on kolmas talviaikainen havainto Suomesta, aiemmat olivat 1996 Pieksamäeltä ja 2000 Hangosta. Hauskana yksityiskohtana voisi pitää sitä että viimeiset havainnot lajista ovat olleet joko Porista tai Hangosta. Eero Niinikoski saavutti jo 317. vuoden pinnan tällä lajilla, joka on jälleen uusi vuodenpinna ennätys.
Mustakurkkurautiainen oli WP´n tämän syksyn 5. havainto, yksi mm Ruotsista. Sieltä syystä tai toisesta ei ole kuin kolme havaintoa lajista, 1988 kesäkuussa sekä 2009 ja 2010 syksyltä. Muualta WP´n alueeltakin on lajista melko vähän havaintoja. Israelissa se on tavattu kolmesti, joista kaksi tänä syksynä. Myös Slovakiassa havaittiin laji lokakuun lopussa, maan ensimmäinen. Vuonna 2007 laji löytyi Kroatian pinnaksi, molemmat havainnot ovat hieman yllätyksellisiä. Näistä maista tulee yleensäkin vähän havaintoja, tosin ei siellä taida olla paljon ornejakaan. Mustakurkkurautiaista ei siis ole havaittu ollenkaan länsi-Euroopassa, se onkin yksi odotetuimmista lajeista Britanniassa, jonain vuonna brittejäkin onnistaa.

- Tarsiger team

maanantai 29. marraskuuta 2010

Tammitikka - edelleen

Loppu viikon ylivoimainen lintu tapahtuma oli luonnollisesti Tammitikka - Middle Spotted Woodpecker Asikkalan Vääksyssä. Nuorelle lintuharrastajalle Suomen pinnan löytäminen oli mahtava alku lintuharrastukseen, toivottavasti se kannustaa pitkään. Lintu on ollut paikalla päivittäin, mutta vaikeasti hallittavissa. Lintu liikkuu melko suurella alueella eikä viihdy samalla paikalla kovinkaan pitkään. Paikalle on tehty jopa turhia reissujakin, joten kannattaa varata aikaa jos on menossa paikalle.
Jakson toisesta harvinaisuudesta vastasi Pellosta 26.11 löytynyt Mustakaularastas - Black-throated Thrush. Siitä tulee 43. havainto Suomesta mikäli se hyväksytään listoille. Liekö tullut samoilla kovilla itä-tuulilla kuin kaksi Keski-Suomesta löytynyttä Hippiäisuunilintuakin - Pallas´s Leaf Warbler, jotka löytyivät 23.11 hyvin lumisista maisemista. Todennäköisesti ovat vuoden viimeisimmät "Proot", syksyn kokonaissummaksi kertyi tänä vuonna mukavat perus 40 yksilöä. Viitatiaisia - Marsh Tit löytyy edelleen lähes päivittäin ruokinnoilta. Jakson aikana jälleen 9 uutta talvireviiriä tuli tietoon. Vuoden kokonaissumma on minimissään 170 yksilöä ja maksimissaan 250. Tämän hetkinen "kanta" on todennäköisesti 400-800 yksilön välissä. Hirmuinen määrä niitä on tullut kaakosta, talvesta vain tuntuu tulevan liian ankara. Saa nähdä miten talvi verottaa kantaa?

Virosta löytyi 22.11 maan 13. Isovesipääsky - Grey Phalarope. Liettuasta lauantaina 27.11 lähellä Kaunasta havaittiin Valkopäätiainen - Azure Tit, se oli vasta maan 3. havainto vuoden 1964 jälkeen. Vaikka lintuja pesii suhteellisen lähellä, Valko-Venäjällä.

Ruotsista ei tullut yhtään harvinaisuus havaintoa viime jaksolta. Norjastakin löytyi ainoastaan se perinteinen Nokisorsa - Black Duck, joka on talvehtinut Vestfold´ssa jo kymmenisen vuotta. Puolasta löytyi 27.11 Lyhytvarvaskiuru - Greater Short-toed Lark. Se on vasta 10. havainto maasta, mikä kuulostaa hämmästyttävän vähältä. Saksasta löytyi 22. marraskuuta Nunnatasku - Pied Wheatear, komea koiras vietti Helgolandilla muutaman päivän löydön jälkeen. Samana päivänä naapuri maasta, Hollannista löytyi maan 2. Kalliokiipijä - Wallcreeper. Ensimmäinen löytyi marraskuussa 1989 ja se talvehti onnistuneesti Amsterdamissa. Lintu jopa palasi alueelle seuraavana talvena, mutta ei ilmestynyt enää kolmantena talvena paikalle. Espanjan raripäivä sattui perjantaille 26.11. Silloin Galicia´sta löytyi maan 5. Riskilä - Black Guillemot. Samana päivänä Kanarian Saarilta, Lanzarote´lta löytyi saarten 1. Arotasku - Isabelline Wheatear. Englannista löytyi 23.11 Kashmirinuunilintu - Hume´s  Leaf Warbler, se oli vasta koko Euroopan tämän syksyn 4. havainto. Lajilla oli erittäin niukka esiintyminen, sillä viime vuosien syyshavainnot ovat olleet seuraavia: 2009 - 20 havaintoa, 2008 - 33, 2007 - 18, 2006 - 10 ja 2005 - 18. Perjantaina 26.11 Englannista löytyi Sinisiipitavi - Blue-winged Teal. Irlannista löytyi niin ikään Sinisiipitaveja - Blue-winged Teal, 24. marraskuuta löytyi peräti kaksi eri yksilöä. Ne olivatkin Irlannin ainoat harvinaisuus havainnot.

Azoreilla oli pitkästä aikaan hieman vilkkaampi viikko. Amerikansipejä - Spotted Sandpiper löytyi jakson aikana kaksi. Terceira´lta löytyi 23. päivä kaksi Kanadansirriä - Semipalmated Sandpiper ja Kuusilokki - Bonaparte´s Gull sekä 25.11 Graciosa´sta kaksi Amerikanmerimetsoa - Douple-crested Cormorant, 31. havainto Azoreilta.

Loppukevennykset; Merikihun pitkä taival ja uutta lajia pukkaa maailmalle, ei kun Brasiliaan.

- Tarsiger team

torstai 25. marraskuuta 2010

Tammitikka - uusi laji Suomelle

Asikkalasta rävähti mukavasti näin talven aluksi, Suomelle löytyi uusi lintulaji.
Tammitikka - Middle Spotted Woodpecker nähtiin ensimmäisen kerran jo 13.11, mutta löytäjä ei ollut saanut määritettyä lintua. Tänään torstaina 25.11 Tuomas Meriläinen onnistui kuvaamaan sen ja lintu tunnistettiin kuvasta. Tavallaan Tammitikka oli odotettu laji, ei ehkä näillä pakkasilla, mutta luultavasti se on tullutkin jo syksyllä.
Tammitikka levisi Baltiassa erittäin voimakkaasti 90-luvun puolessa välissä, lähinnä Latviassa. 90-luvun lopussa siellä oli jo yli tuhannen parin kanta. Virossa vastaava levittäytyminen alkoi rajummin 2002 talvella jolloin maasta tehtiin jo 7 havaintoa. Vuoteen 1999 mennessä havaintoja lajista oli ainoastaan 9. Tosin jo seuraavana vuonna löydettiin ensimmäinen pesintä kaakkois-Virosta. 2004 lintuja pesi jo useassa paikassa eteläisessä Virossa, 2005 laskettiin 25 reviiriä ja 4 varmistettua pesintää. Levittäytyminen on jatkunut edelleen voimakkaana ja nykyään reviirejä on jo pohjoisessakin, melko lähellä Tallinnaa. Käytännössä lintuja on Virossa lähes jokaisessa suuremmassa kartanopuistossa tai jokilaaksoissa. Kun on vain sopiva biotooppi, isoja vanhoja lehtipuita ja sekalaista lehtoa.
Nyt kun Suomestakin jo löytyi ensimmäinen, luulisin että jossain on toinenkin. Tammitikka on erittäin herkkä ja aggressiivinen tulemaan atrappiin, sikäli mikäli atrappia sallitaan soitettavan. Missään tapauksessa atrappia ei saa soittaa nyt löytyneellä paikalla, ei kannata edes ajatella sitä. Mutta tällä tyylillä sopivat biotoopit olisi ainakin helppo tarkistaa, ja mahdollisuudet uusien yksilöiden löytämiselle helpottuisivat olennaisesti.
Video Tammitikasta ja Ylen artikkeli aiheesta.

- Tarsiger team

maanantai 22. marraskuuta 2010

Töyhtökiuru

Viikon paras havainto oli Töyhtökiuru - Created Lark joka löytyi Vantaalta 19.11. Lintu on todennäköisesti sama yksilö joka oli viime loppu talvesta noin kilometrin päässä nykyisestä paikasta. Tämän syksyn joka viikkoinen Isovesipääsky - Grey Phalarope löytyi 21.11 Hyvinkäältä, syksyn 10. ja Suomen 88. havainto mikäli hyväksytään. Viikon kolmas pikkuharvinaisuus oli Pikkuruokki - Little Auk joka havaittiin Raahessa 16. marraskuuta. Viitatiaisista - Marsh Tit tehtiin jälleen 7 uutta havaintoa.
Tundrakuikka  - Pacific Diver on puhuttanut edelleen orneja. Miksi kukaan ei havainnut paikan päällä mitään poikkeavaa ja soittanut asiasta jollekin, tai edes illalla? Silloin aika moni olisi saanut listata uuden lajin. Mutta näin ei käynyt, vaan lintu tunnistettiin vasta 5 päivää myöhemmin. Se oli ja meni. Viikon toinen mukava laji olisi ollut Harmaapääsirkku - Black-faced Bunting. Todennäköinen havaittiin Lappeenrannassa 19.11, mutta valitettavasti seuraavana aamuna paikalla ei ollut minkäänlaista havaintoa linnusta. Linnun löytäjä oli aluksi luullut katsovansa Pikkusirkkua, ja näin havainto saattoi lähteä jo alusta alkaen väärille urille. Tuntomerkeissä oli paljon "Spodoon" viittaavia kohtia, mutta harmiksi havainnon tekijällä ei ollut kameraa. Se olisi jälleen auttanut, sillä pitää muistaa että huonostakin kuvasta saa yllättävän paljon tuntomerkkejä irti.

Ruotsissa havaittiin 20.11 maan 47. Aavikkotasku - Desert Wheatear. Seuraavana päivänä Värmland´ssa Mustakaularastas - Black-throated Thrush, se oli Ruotsin 42. havainto tästä lajista. Norjasta ilmoitettiin kaksi hieman epävarmaa havaintoa, Taigakirvinen - Olive-backed Pipit ja Punarintarastas - American Robin. Kummastakaan lajista ei kuulunut mitään varmistusta, molemmat ilmoitettiinkin Norjan "tiirassa". Siellä on samanlaisia ongelmia kuin meilläkin, aina ei todellakaan tiedä mikä laji on oikea ja mikä väärä. Valitettavasti tämä koskee myös ihan tavallisiakin lintuja joita ilmoitetaan satoja vuodessa. Sama ongelma on muuten myös Ruotsissakin.

Jakson paras havainto tulee Irlannista. Siellä havaittiin 15.11 maan 2. Amerikannokikana - American Coot, Irlannin ensimmäinen oli niinkin kaukaa kuin 1982. Samana päivänä Mayo´sta löytyi Tuhkakirvinen - Buff-bellied Pipit, maan 15. havainto. Englannissakin oli yllättäen todella hiljaista, ainoastaan 20.11 löytyi Derdyshire´sta Nokisiipilokki - Laughing Gull ja Leicestershire´sta Keltajalkaviklo - Lesser Yellowlegs.
Muualta Euroopastakin havaintoja tuli niukasti tietoon. Hollannissa havaittiin 19.11 Amerikantelkkä - Barrow´s Goldeneye, linnut originaalista ei ole tietoa. Mutta pikkuvirtaus jenkeistä tuntui loppuviikosta olevan. Espanjastakin löytyi 17.11 Amerikansipi - Spotted Sandpiper. Islannista löytyi maan 10. Ruskosuohaukka - Marsh Harrier 18.11.
Israelissa havaittiin 16.11 maan 3. Harmaakurkkurastas - Eyebrowed Thrush, mikäli komitea hyväksyy havainnon sillä havainto oli melko nopea eikä lintua löytynyt uudelleen. Eilatissa nähtiin 18.11 Idänturturikyyhky - Oriental Turtle Dove, se on noin 9. havainto Israelista. Kuwaitissa puolestaan havaittiin Siperianleppälintu - Eversmann´s Redstar.

Iltojen pimetessä voi katsoa dokumenttia Britti bongareista BBC´n tuottamana tai David Lindon haastattelua Lee Evans´sta.

- Tarsiger team

maanantai 15. marraskuuta 2010

Taskuja ja Tundrakuikka

Viikolle tuli loistava aloitus kun Kokkolasta löytyi maanantaina 8. marraskuuta syksyn kolmas Nunnatasku - Pied Wheatear. Tästä naaras-pukuisesta linnusta tulee aikanaan 36. havainto Suomesta, kun RK sen ensin hyväksyy virallisesti. Oletettavasti samassa virtauksessa saapui Heinolaan kaksi päivää myöhemmin Arotasku - Isabelline Wheatear. Tämä heikkokuntoinen lintu oli vasta 16. havainto kautta aikain. Valitettavasti lintu kuoli myöhemmin kun se oli poimittu yö kolostaan Heinolan lintuhoitolaan. Se ei ehkä enää kestänyt sitä stressiä jonka lintu joutuu kokemaan kun se otetaan kiinni. Porista löytyi 11.11 Lyhytvarvaskiuru - Greater Short-toed Lark. Kaksi päivää myöhemmin Hangosta, Haliaksen lintuasemalta, löytyi myös Lyhytvarvaskiuru - Greater Short-toed Lark. Haliaksen päähavainnoitsijan - Aatun mukaan kyseessä on eri yksilö kuin edellis viikolla, sillä tämä yksilö oli selvästi viiruisempi. Kouvolassa havaittiin 8.11 Isovesipääsky - Grey Phalarope, 87. havainto Suomesta ja tämän syksyn 9. yksilö. Tuusulassa havaittiin Amerikanjääkuikka - Great Northern Diver 10.11. Mukana tässä Gavia-parvessa oli myös keskustelua aiheuttanut nuori kuikkalintu, jota on epäilty Tundrakuikaksi - Pacific Diver. Sitä on viime vuosina opittu määrittämään, lähinnä Briteissä. Vuoden 2007 tammikuussa lajista tehtiin vasta ensi havainto WP´n alueelta. Viime vuosina osa näistä linnuista on palannut talvehtimaan säännöllisesti Brittein rannikolle, linkeissä kuvia ja videoita. Maanantai iltana A. Uppstun Irlantiin lähettämä kyselyyn vastattiin. Mr K. Mullarney määritti linnun täydellisen selväksi nuoreksi Tundrakuikaksi - Pacific Diver. Lisäten vielä että jos tämä ei ole kyseinen laji voidaan WP´n muutkin havainnot lajista kyseenalaistaa. Mitä tähän voi lisätä ? Suomi saannee uuden lajin - wow !
Ja mikä tilanne, monet (50??) menivät katsomaan ainoastaan Amerikanjääkuikkaa. Miettivät vain onko pienemmät kuikkia molemmat vai onko toinen kaakkuri. Lintuun kiinnitettiin huomio vasta jälkikäteen kuvista. Mahtavaa, näinhän on jo muutama vuosi yllytetty - kuvatkaa, joskus käy tuuri, mutta nyt kävi extratuuri ! Lintu parven löysi A. Ahtiainen keskiviikkona 10.11. Mutta oikeasti Tundrakuikan löysi kuvasta Matti Lammin-Soila. Hän pyysi myös K. Rainion ja W. Velmalan ihmettelemään P. Komin kuvaamaa lintua näytöltä. Nyt elettiin maanantaita 15. marraskuuta, siis viisi päivää myöhemmin ja herättelyviesti lähti samantien bongarilistalle. Kunnia niille joille se kuuluu, mutta kiitos parven löytäjälle ja kuvaajalle joka kuvasi Amerikanjääkuikkaa. Toivottavasti kaikki paikalla olijat muistivat katsoa myös niitä pienempiä, no näkivät joka tapauksessa linnun. Eli saivat eliksen, määrittäminen on jo eri juttu. Oliko se tässä tapauksessa edes mahdollista? Koska laji oli ainoastaan bongatun linnun taustalla. Vuoden harvinaisuustapahtuma ja harvinaisin lintu tänä vuonna! Mutta kuka sai linnusta sponden?
Ja Viitatiaisia - Marsh Tit, niitä riittää. Jälleen löytyi uusia yksilöitä ruokinnoilta yhteensä neljästä paikasta. Syksyn summaksi muodostuu 106 havaintoa yhteensä 145 yksilöä. Tulkinta tulee olemaan jo melko hankalaa, sillä itä-Suomessa havainnot oltiin jo maksimoitu koviin lukuihin, aina kun pitää saada mahdollisimman iso luku. Tällä laskennalla Pohjois-Karjalan luku on jo yksistään 97 yksilöä. Osassa päin Suomea tiaisilla on tapana liikkua helposti toista kilometriäkin toiselle ruokinnalle. Nyt kun näitä havaintoja katsotaan kartalle merkittynä, on vaikea uskoa että reilun kilometrin matkalla olevat linnut ovat aina eri yksilöitä. Joku summa muodostuu sitten aikanaan ns. oikeaksi kun komiteat ovat tarkastaneet havainnot. Mutta paljon lintuja on joka tapauksessa maahamme saapunut. Mukana on kuulo puheiden mukaan myös jonkin verran vanhoja lintujakin, mikä on hieman poikkeuksellista. Viitatiaisten puolesta toivotaan heikkoa talvea, saadaan uusi pesimälaji keväällä. Nyt vain opettelemaan Viitatiaisen - Marsh Tit laulu ulkoa. Keväällä on siten helpompi löytää reviiri. Viitatiaisen lauluaika oli varsin lyhyt ja pesimäaikaan se on hämmästyttävän piileskelevä.

Mukavana lisänä kuvista määrittämisiin viime aikoina antoi myös säväyksen Virosta. Pepe Lehikoinen oli selaillut www.estbirding.com sivustoa ja törmännyt vahingossa kirvis kuvaan. Hämmästys oli kohtalainen kun kuvattu lintu osottautuikin Mongliankirviseksi - Blyth´s Pipit. Tämä 25.10. 2009 ensimmäisen kerran havaittu lintu on vasta Viron 2. havainto.

Muualla Euroopassakin alkaa syksy hiljenemään vähitellen, Pohjoismaistakaan ei löytynyt mitään oleellista niin kuin ei Baltiastakaan. Briteissä sen sijaan tapahtui jotain pientä. 9.11 ilmoitettiin Paksunokkauikusta - Pied-billed Grebe, lintu oli ollut tosin paikalla jo kolmatta päivää. Mutta oli edelleen hienosti, Brittien ensimmäinen kahdeksaan vuoteen ja 40. havainto kautta aikain. 10. marraskuuta löytyi Devon´sta Brittien 27. Punarintarastas - American Robin. Jakson aikana havaittiin myös kaksi uutta Tundrakurppeloa - Long-billed Dowitcher sekä Ruusulokki - Ross´s Gull. Myös "aavikkohernekerttu" - Desert Lesser Whitethroat (ssp minula) joka rengastettiin Scotland´ssa on mainitsemisen arvoinen.
Irlannissa puolestaa tyydyttiin ihailemaan jälleen tänäkin vuonna Galway´n palannutta Hopeatiiraa - Forster´s Tern, lintu on talvehtinut lahdella vuodesta 2003 lähtien. Lauantaina 13.11 löytyi jälleen mielenkiintoinen suohaukka Wicklow´sta, todennäköinen North American Hen Harrier - "Amerikansinisuohaukka". Jos hyväksytään se olisi 2. havainto Irlannista, ensimmäinen oli reilut kaksi viikkoa sitten.
Manner Euroopassa Hollannissa havaittiin 10.11 Aavikkotasku - Desert Wheatear ja samana päivänä maan 9. Suippopyrstösirri - Sharp-tailed Sandpiper, mikäli se hyväksytään maan RK´n toimesta.
Belgiasta, Gent´sta löytyi 9.11 vanha Kuusilokki - Bonaparte´s Gull. Ranskassa oli hieman vilkkaampaa, sillä sieltä löytyi samana päivänä - 9.11 Ohjasnokitiira - Brindled Tern. Ja 11.11 Keltajalkaviklo - Lesser Yellowleg, seuraavana päivänä Arohyyppä - Sociable Plover ja lauantaina 13. 11 vanha Nokisiipilokki - Laughing Gull. Puolasta havaittiin maan 3. Nokiliitäjä - Sooty Shearwater 14.11.

WP´n kaakkois nurkassa, Kuwait´ssa havaittiin 13.11 maan toinen Ruskouunilintu - Dusky Warbler.
Israeli´sta löytyi peräti kaksi Mustakurkkurautiaista - Black-throated Accentor. Toinen rengastettiin 8.11 Netivales´n lintuasemalla ja jälkimmäinen löytyi 12.11 Negev´sta. Ne olivat maan 2. ja 3. havainnot.

Myöhäisiä havaintoja tuli mm Espanjasta jossa 24.10 rengastettiin maan 4. Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail sekä 2.11 Arotasku - Isabelline Wheatear, joka on maan 2. havainto.

Loppu kevennyksenä voi miettiäa satelliitti Jäälokki - Ivory Gull seurannasta kuinka kova laji se oikeastaan onkaan Suomessa. Vaikka se on meillä 4 kertaa havaittukin.

- Tarsiger team

tiistai 9. marraskuuta 2010

Ruostesiipirastas

Miksi en ollut retkellä Kemissä? Sitä voisi moni kysyä itseltään, koska se tuntui olevan The paikka edellisellä viikolla. Sillä 2.11 Kemin Tuhka-altaalla Jouko Kärkkäinen löysi Ruostesiipirastaan - Dusky Thrush, mikäli RK sen hyväksyy siitä tulee 8. maassamme havaittu yksilö. Mielenkiintoista mutta kuusi viimeistä havaintoa on lajista tehty vuoden 2004 jälkeen, onkohan tämäkin laji levittäytymässä länteen?
Toinen Kemin kovista oli Nunnatasku - Pied Wheatear, joka löytyi samalta paikalta, Tuhka-altaalta. Jouko oli etsimässä uudelleen rastasta jotta saisi kuvan RK-lomakkeen tueksi. Ei tullut rastaasta kuvaa, mutta Nunnataskusta tuli. Se oli jatkumoa edelliselle Taivalkosken linnulle, ja 35. havainto Suomesta. Samana päivänä Hangossa havaittiin hyvä harvinaisuus indikaattori, Lyhytvarvaskiuru - Greater Short-toed Lark sekä Porissa Mustapäätasku - Stonechat. Lauantaina 6. marraskuuta Tringalaisia hemmoteltiin Taigakirvisellä - Olive-backed Pipit. Mika Ohtosen Lauttasaaresta löytämä lintu oli syksyn kolmas ja Suomen 58. havainto. Reilulle sadalle Tringalaiselle bongarille laji oli ensimmäinen bongattavissa ollut yksilö. Samalla lokakuussa Hangossa ollut lintu, jota ei päässyt bongaamaan oli hetkessä unohdettu. Laji on niin ikään runsastunut 2000-luvulla, tämä oli jo 33. havainto tällä vuosi tuhannella. Vai onko laji vihdoin opittu löytämään ja tunnistamaan? Sillä Norjassa ja Briteissä laji on selvästi yleisempi kuin meillä, tosin nykyään päästään jo lähelle ehkä oikeita lukuja. Oletettavasti tämäkin laji menee Suomen yli säännöllisesti syksyisin.
Jyväskylässä havaittiin Pikkuruokki - Little Auk 6.11. Samana päivänä myöhäinen Haarahaukka - Black Kite Rääkkylässä ja Espoossa Aroharmaalokki - Caspian Gull, indikaattori lajeja molemmat.
Viitatiaisia löytyi tämän viikon aikana jälleen mukavasti, nyt 11 havaintoa 13. yksilöstä. Syksyn summa on vähintään 102 havaintoa, noin 140 yksilöä. Kuinka paljon niitä vielä löytyykään kun linnut lopulta kerääntyvät ruokinnoille. Ehkä 200 menee vielä tänä talvena rikki?

Virossa havaittiin todennäköinen Arokiuru - Calandra Lark hyvänä lintupäivänä 6. marraskuuta. Se olisi vasta maan 2. havainto mikäli se RK´n toimesta hyväksytään. Liettuassa, Vented Ragas´ssa rengastettiin syksyn 4. ja Liettuan 50. Hippiäisuunilintu - Pallas´s Warbler. Maan 33. Pikkukajava - Kittiwake havaittiin  7.11 Juodkrantessa. Samana päivänä Virtavästäräkki - Grey Wagtail muutti etelään niin ikään Juodkrantessa, se oli vasta maan 8. havainto.

Rakkaassa naapuri maassamme Ruotsissa harvinaisuuksia havaittiin suunnillee samoina päivinä kuin meillä. Ruskouunilintuja  - Dusky Warbler havaittiin kaksi, 1.11 Skåne´ssa ja 4.11 Uppland´ssa. Joista jälkimmäinen oli Ruotsin 85. havainto. Ruotsin Lapista löytyi 3.11 maan 41. Mustakaularastas - Black-throated Thrush. Hyvänä lintupäivänä 6.11 Västerbotten´sta löytyi myöhäinen Paksujalka - Stone Curlew, siitä tulee maan 54. havainto mikäli se hyväksytään RK´ssa. Se ei kuitenkaan ollut myöhäisin havainto Ruotsista, sillä maan ensi havainto 1898 oli marraskuun 23. jolloin lintu ammuttiin Öölannissa.
Viikon paras havainto tehtiin 6.11 Västergötland´ssa jolloin maan 31. Nunnatasku - Pied Wheatear löytyi. Norjan paras havainto oli Tundrakurppelo - Long-biled Dowitcher, joka löytyi 5.11 Rogaland´sta.
Mielenkiintoinen havainto oli myös "arohernekerttu" - Central Asian Lesser Whitethroat joka rengastettiin Vestfold´ssa 4. marraskuuta. Koskahan meillä Suomessa aletaan katsomaan myöhäisiä hernekerttuja ihan kädestä pitäen? Saattaisi kannattaa. Jännä havainto oli myös, ainakin Brittiläisittäin, reilun 60 Taviokuurnan - Pine Grosbeak parvi Utsiran lintuasemalla. Linnut nimittäin suuntasivat merelle kohti länttä, se oli vasta aseman toinen havainto.
Vaan eipä tulleet kuurnat Britteihin, ainakaan toistaiseksi niitä ei oltu löydetty. Muita itäisiä harvinaisuuksia tosin löytyi. Parhaana niistä Siperianlepinkäinen - Brown Shrike joka löytyi 7.11 itä-rannikolta. Tämä E York´sta löytynyt lintu oli brittien 10. havainto. Muutaman viikon tauon jälkeen löytyi jälleen Sinipyrstöjä - Red-flanked Bluetail. Syksyn summa on nyt Briteissä 31 ja nämä kaksi yksilöä nostivat kaikkien aikojen summaksi 96 yksilöä. Jenkkiharvinaisuuksia löytyi jälleen, elävänä kuin kuolleenakin. Amerikankäki - Yellow-billed Cuckoo löytyi kuolleena Outer Hebrides´lta 4. marraskuuta, siitä tuli 60. havainto Briteista. Elävänä puolestaa löytyi Paksunokkauikku - Pied-billed Grebe, tästä 7.11 löydetystä linnusta tuli Brittien 40. havainto.
Myös mahdollinen Eskimolokki - Thayer´s Gull havaittiin 6.11 Essex´ssa, lokkijengi miettiköön tätä :)
Irlannissa oli hyvin hiljainen viikko, ainoastaan lauantaina 6.11 oli mukavempia havaintoja. Wexford´ssa "Amerikansinisuohaukka" bongarit löysivät kompatessaan Irlannin 3. Silkkikerttusen - Cetti´s Warbler. Samana päivänä Cork´ssa oli Kanadansirri - Semipalmated Sandpiper.

6.11 Islannista löytyi maan 27. Tuhkakirvinen - Buff-bellied Pipit. Belgiasta löytyi 7.11 Kashmirinuunilintu - Hume´s Leaf Warbler. Saksasta, Niedersachsen´sta puolestaan 4.11 nuori Arohyyppä - Sociable Plover. Tanskasta löytyi 1.marraskuuta maan 11. Aavikkotasku - Desert Wheatear. 6.11 Sveitsistä löytyi maan 5. Mäntysirkku - Pine Bunting. Samana päivänä Italiassa havaittiin Neitokurki - Demoicelle Crane, noin 16. havainto maasta. Edellisenä päivänä Linosa Isle´lta löytyi maan 11. Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail.
Myös Hollannissa havaittiin Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail, lintu rengastettiin 1. marraskuuta Bloemendaal´ssa, se oli 13. havainto tulppaanimaasta. Aavikkotaskuja - Desert Wheatear havaittiin jakson aikana Hollannissa peräti kaksi. 3.11 löytyi nuori naaras Noord-Holland´sta ja kahta päivää myöhemmin Zuid-Holland´sta nuori koiras. Sunnuntaina 7. marraskuuta Noord-Holland´ssa rengastettiin Ruskouunilintu - Dusky Warbler.
Azoreilla oli hyvin hiljaista, ainoastaan joistain jenkkikahlaajista tehtiin havaintoja, kuten ; Eskimosirri - Baird´s Sandpiper, Valkoperäsirri - White-rumped Sandpiper ja Kanadansirri - Semipalmated Sandpiper. Myös poikkeuksellisen suuri, 17, Amerikantavin - Green-winged Teal on mainittava.

Kevennyksenä Laulujoutsen - Metsähanhi episodia, jälleen. Jos metsästettäisiin molemmat lajit vähälukuiseksi niin ongelma häviäisi :)

- Tarsiger team

maanantai 1. marraskuuta 2010

Nunnatasku

Lokakuun viimeisen viikon paras havainto tehtiin yllättäen Koillismaalla, Taivalkoskella. Lauantaina 30. päivä Unto Laitala löysi Taivalkosken aseman kentältä Nunnataskun - Pied Wheatear. Tämä nuori koiras viihtyi iltapäivän paikalla, mutta aamulla se oli kadonnut. Mutta löytyi sattumalta uudelleen K. Hirvosen ja J. Mäkelän toimesta uudelleen noin 10 kilometriä NE eilisestä paikasta, lintu oli lentänyt kohdalla tien ylitse. tämä jakson kovin havainto oli 34. havainto Suomesta. Lauantai oli muutenkin se viikon lintupäivä. Haliaksen lintuasemalta - Hangosta, löytyi maan 57. Taigakirvinen - Olive-backed Pipit. Valitettavasti lintua ei päässyt bongaamaan, sen ollessa suljetulla alueella. Tapaus herätti kiivasta keskustelua bongareitten sähköpostilistalla. Lintuhan oli vasta Tringan alueen toinen, ensimmäinen rengastettiin 30.9.1990 Kirkkonummen Rönnskärin lintuasemalla. Käytännössä se oli siis ensimmäinen bongattavissa oleva lintu Tringan alueella, eli erittäin kova havainto. Niin ikään lauantaina löytyi Raaseporista Mustanmerenlokki - Mediterranean Gull, 40. havainto Suomesta ja syksyn 10. mikäli viime päivien lintuja ei tulkita samoiksi kuin aiemmin syksyllä nähdyt. Sillä myös 25.10 nähtiin Espoossa hetken paikallinen Mustanmerenlokki - Mediterranean Gull, 39. havainto mikäli hyväksytään. Pohjoisessa olivat virtaukset kohdillaan jo perjantaina 29.10, sillä Sodankylässä kuvattiin komea koiras Mustakaularastas - Black-throated Thrush. Se oli Suomen 42. havainto. Eurajoella havaittiin maan 86. Isovesipääsky - Grey Phalarope 27.10 syksyn 8. yksilö. Pohjois-Suomessa havaittiin myös kaksi Pikkuruokkia - Little Auk. Hippiäisuunilintuja - Pallas´s Warbler havaittiin jakson aikana noin 8, Taigauunilintuja 2 sekä Harjalintu - Hoopoe.
Viitatiaiset - Marsh Tit ilahduttavat lähes päivittäin löytyneillä uusilla yksilöillä. Viikon aikana tuli 14 uutta havaintoa, yhteensä noin 24´sta yksilöstä. Syksyn summa on vähintään 90 havaintoa 126´sta yksilöstä - huimaa. Lintuja on jo itä-Suomessa hieman vaikea laskea ja tulkita. Sillä esimerkiksi Tohmajärvellä, Värtsilässä on havaittu jo 17 yksilöä ja 6 selvästi vaeltavaa lintua. Linnut ovat Venäjän kantaa, sillä tiedustelut Baltiasta osoittivat ettei siellä ole havaittu syksyn aikana minkäänlaista liikehdintää.

Virossa rengastettiin 27.10 maan 9. Ruskouunilintu - Dusky Warbler. Latviassa Papen lintuasemalla rengastettiin päivää aiemmin Hippiäisuunilintu - Pallas´s Warbler. Rigasta löytyi 29.10 maan 8. Isovesipääsky - Grey Phalarope. Liettuassa puolestaan rengastettiin 31.10 syksyn 4. Taigauunilintu - Yellow-browed Warbler. Joten varsin hiljaisissa merkeissä Baltiassa edetään kohti loppu syksyä.

Viikon WP´n paras havainto tulee Azoreilta. 26.10 Corvo´lla havaittiin WP´n 15. ja Azoreiden 3. Juovapääsirkku - White-crowned Sparrow. Muuten Azoreilla oli melko hiljaista, tosin 27.10 havaittu Indigokardinaali - Indigo Bunting oli Azoreiden 22. havainto. Mantereella niin kovin yleinen Lehtokerttu - Garden Warbler havaittiin 26.10 ja se oli vasta 3. havainto saarilta.
Jenkkivirtaukset olivat kohtalaisessa kuosissa jakson aikana. Irlannista löytyi 30.10 maan 14. Tuhkakirvinen - Buff-bellied Pipit. Samana päivänä havaittiin Wexford´ssa nuori suohaukka joka onnistuttiin määrittämään vasta seuraavana päivänä. Irlannin ensimmäinen "Amerikansinisuohaukka" - Northern Harrier ( C.c.hudsonius) oli onneksi vielä paikalla. Northern Harrier, aiemmalta englantilaiselta nimeltään Marsh Harrier on havaittu muutama aikaisempina vuosina Briteissä sekä Azoreilla, mutta "lajia" ei ole saatu varmistettua. Islannista on 12 sinisuokka havaintoa mutta en saanut varmistettua ovatko ne meikäläisiä vai jenkkiläisiä.
Briteissä amerikanherkkuja saatiin nauttia Amerikansipin - Spotted Sandpiper ja Preerianaurulokin - Franklin´s Gull voimin. Sokerina pohjalla 28.10 havaittu Amerikankaulushaikara - American Bittern, lintu oli ollut paikalla jo 4 päivää kun siitä tuli orneille tieto, siitä tuli Brittien 41. havainto. Itäiset harvinaisuudet olivat vähissä saari valtiosta, sillä ainoastaan syksyn 29. Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail ja Ruskouunilintu - Dusky Warbler havaittiin jakson aikana.
Ruotsin ainut merkittävä harvinaisuus oli 30.10 löydetty Aavikkotasku - Desert Wheatear, tämä Ruotsin 46. yksilö löytyi Småland´sta. Norjasta löytyi puolestaan Nunnatasku - Pied Wheatear 26.10. se oli vasta maan 13 havainto lajista. Syksyn 15. Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail Norjasta löytyi 28.10 ja se oli maan 37. havainto kautta aikain.
Syystä tai toisesta Hollanti osoittautui viikon parhaaksi tällä kertaa. 25.10 siellä havaittiin Nunnatasku - Pied Wheatear sekä maan 11. Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail. Seuraavana päivänä löytyi Hollannin 10. Kivikkorastas - Rock Thrush sekä Ruskouunilintu - Dusky Warbler. Lokakuun viimeisenä päivänä löytyi maan 9. Punapyrstölepinkäinen - Isabelline Shrike Limburg´sta. Päivää täydensi maan 12. Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail joka rengastettiin Bloemendaal´ssa.
Slovakiasta rengastettiin maan ensimmäinen Mustakurkkurautiainen - Black-throated Accentor 30.10. Mielenkiintoinen havainto, sillä laji rengastettiin myös Kroatiassa 13.11.2007. Esiintyyköhän niitä säännöllisesti itäisessä Euroopassa, koska retkeily on kuitenkin siellä vähäistä mutta siitä huolimatta pari on rengastettu siellä. Itävallasta löydettiin maan 3. Amerikansipi - Spotted Sandpiper 26. lokakuuta. Saksasta puolestaan syksyn 6. Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail. Israelista löytyi hyvin todonnäköinen Suippopyrstökurppa - Pintail Snipe 26.10. 7. havainto Israelista mikäli se hyväksytään.

Hollannissa 27.10 Warns, Nijefurd, Friesland´ssa rengastettu Hippiäisuunilintu - Pallas´s Warbler kontrolloitiin 31.10 Whitby, N Yorks´ssa. Matkaa kertyi 420km linnuntietä, melko tarkalleen luoteeseen.

- Tarsiger team

maanantai 25. lokakuuta 2010

Vaatimatonta

Huomaa että eletään jo syksyn synkkää loppua, harvinaisuudetkin ovat aika lopuillaan. Viime viikon paras havainto Suomesta oli Ruskouunilintu - Dusky Warbler, Kristiinankaupungin Domarkobbanissa 23.10 havaittu lintu oli 75. havainto kautta aikain. Isovesipääskystä - Grey Phalarope tehtiin kaksi havaintoa, Pyhäjoelta 19.10 ja Salosta 21.10, ne olivat 84. ja 85. havainnot maastamme. Syksyn toinen ja vuoden 5. Lyhytvarvaskiuru - Greater Short-toed Lark yhytettiin Porista 22.10. Viitatiais - Marsh Tit vaellus on selvästi hyytynyt ja linnut ovat asettuneet ruokinnoille. Viime viikolla löytyi huimat 19 yksilöä, joista yksi havaittiin vaelluksella Asikkalan Pulkkilanharjulla. Syksyn kokonaismäärä on tällä hetkellä 76 varmistettua havaintoa yhteensä 91´sta yksilöstä. Linnut tulevat todennäköisesti jostain Moskovan suunnalta. Kesä oli siellä poikkeuksellinen ja pesinnät menivät erittäin hyvin. Linnut ehtivät pesiä vähintään kahteen kertaan ja vielä elokuun lopulla lämmöt huitelivat alueella 30´n asteen tienoilla. Suunta linnuilla on Suomessa ollut kuitenkin pääosin NW, sillä etelä-Suomen havainnot ovat melko vähäisiä. Luultavasti Suomessa on tällä hetkellä vähintään 200-400 Viitatiaista - Marsh Tit. Mikäli talvi ei ole kylmä, on oletettavaa että keväällä ehkä jossain päin itä-Suomea pesii vähintään yksi pari viitatiaisia. Pikku harvinaisuuksista havaittiin mm Hippiäisuunilintu - Pallas´s Warbler (3), Taigauunilintu - Yellow-browed Warbler (4), Isokirvinen - Richard´s Pipit (2), Harjalintu - Hoopoe ja Aroharmaalokki - Caspian Gull.

Baltiassa oli vieläkin hiljaisempaa kuin aiemmin. Ainoastaan Liettuasta on mainittava Hippiäisuunilintu - Pallas´s Warbler, syksyn kolmas lintu rengastettiin Ventes Ragas´n lintuasemalla. Se oli vasta Liettuan 50. havainto kautta aikain.

Muualla WP´n aluella löydettiin uusia lajeja maalle: Portugalissa löytyi 18.10 Naamiokerttuli - Common Yellowthroat nuori koiras rengastettiin Algarve´ssa. Espanjasta, Kanarian saarilta puolestaan löytyi 21.10  Heinäturpiaali - Bobolink joka oli niin ikään maalle uusi laji. Azoreilta löytyi uudeksi lajiksi mantereella melko yleinenkin Pensassirkkalintu - Grasshopper Warbler 23.10 Flores´lta.
Kylmän virtaus vaikutti myös Ruotsin harvinaisuus havaintoihin, sillä sieltä ei ole oikeastaan yhtään mainitsemisen arvoista lajia. Norjassa havaittiin todennäköinen Idänturturikyyhky - Oriental Turtle Dove 21.10 jo aikaisemmin viime viikolla löydetyn lisäksi, mutta varmistusta lajille ei ole saatu toistaiseksi. Tanskasta sen sijaan löytyi 20.10 maan 10. Mustakaularastas - Black-throated Thrush.
Hollannissa oli aavistuksen vilkkaampaa, sillä 22.10 Friesland´sta löytyi Taigakirvinen - Olive-backed Pipit ja samalta saarelta kaksi päivää myöhemmin Aavikkotasku - Desert Wheatear. Ranskasta löytyi 21.10 Punasilmävireo - Red-eyed Vireo, ensimmäinen mantereelta löydetty. Samana päivänä löytyi maan 8. Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail Yeun Island´lta ja seuraavana päivänä maan 9. Sinipyrstö - Red-lanked Bluetail Ouessand Island´lta. Sinipyrstöt - Red-flanked Bluetail jatkavat lännen valloitusta sillä myös Unkarissa rengastettiin jälleen uusi yksilö. Tämä 21.10 rengastettu vanha naaras oli maan 3. havainto, kaikki aikaisemmat havainnot ovat myös tältä syksyltä.

Myös Briteissä oli poikkeuksellisen hiljainen viikko. Paras havainto oli Tundrarastas - Grey-cheeked Thrush, 52. havainto Briteistä. Myös kaksi Mustakaularastasta - Black-throated Thrush havaittiin viime viikolla, ensimmäinen 18.10 ja toinen 23.10, ne olivat 80. ja 81. havainnot Briteistä. Sinipyrstöjä - red-flanked Bluetail havaittiin viikolla 3 lisää 84. - 86. havainnot ja viimeisin niistä oli tämän syksyn 28. Tänä syksynä Euroopassa vähissä olleita Siperianuunilintuja - Radde´s Warbler havaittiin tämän jakson aikana yksi. Loppuviikosta löydettiin kaksi vanhaa Kuusilokkia - Bonaparte´s Gull, Wales´sta sekä Durham´sta. Myös Irlannissa nähtiin vanha Kuusilokki - Bonaparte´s Gull 21.10. Irlannissakin jouduttiin tyytymään vaatimattomiin havaintoihin. Edellisen lisäksi ainoat mainittavat ovat kaksi Valkoperäsirri - White-rumped Sandpiper havaintoa yksinäisestä linnusta ja kolmen parvesta Wexford´sta.

Azoreiltakin on komppaajat palaneet kotoisiin maisemiin, ainoastaan Flores´lla oli viikolla oikeaa WP-pinnojen etsintää, Corvo´lta jengi poistui alkuviikosta. Jo edellä mainitun Azoreiden uuden laji lisäksi saarilla havaittiin mm; Amerikankäki - Yellow-billed Cuckoo, Heinäturpiaali - Bobolink, Tuhkakirvinen - Buff-bellied Pipit, Amerikantaivaanvuohi - Wilson´s Snipe ja ihan oikeita villejä Morsiosorsia - Wood Duck. Amerikantilhi - Cedar Waxwing vaihtoi saarta, nyt se havaittiin Flores´lla.

- Tarsiger team

maanantai 18. lokakuuta 2010

WP´lle uusi laji

Suomessa oli hiljainen viikko kovista luoteis tuulista johtuen. Tavallaan onneksi, sillä ainakin allekirjoittanut oli asiasta iloinen koska Nokitasku - Pied Bushchat oli edelleen paikallisena Domarkobban´lla. Saaressa oli sunnuntai iltaan mennessä käynyt noin 400 ornia, ehkä saari-bongauksen ennätys. Kiitos "venemiesten" K.Korhonen, P.Rissanen sekä R.Lillandt jotka ovat jaksaneet kuljettaa halukkaita Domarille. Linnun sukupuolesta ei ole epäselvää, mutta ikä on jäänyt hieman epävarmaksi. Viimeisen tiedon mukaan lintu olisi vanha koiras. Viitatiaiset - Marsh Tit jaksavat vielä rynnistää, viime viikolla uusia havaintoja kertyi 14´sta paikasta, yhteensä 18´sta uudesta yksilöstä. Syksyn kokonaismäärä on jo huimaava 57 havaintoa, 72´sta yksilöstä. Kun aiempina vuosina oli ainoastaan ne 39 havaintoa, 42´sta linnusta.
Muista harvinaisuuksista Virolahdella havaittiin myöhäinen Käärmekotka - Short-toed Eagle, nuori lintu muutti Kellovuorelta 11.10. Lintu on myöhäisin Suomessa havaittu yksilö. Ainoastaan yksi aikaisempi havainto on lokakuulta, se on Suomen 1. havainto, myöskin Virolahdelta 4.10.1979.
Tiistaina 12.10 löytyi Helsingistä, Viikistä Suomen 27. Tundravikla - Buff-breasted Sandpiper. Keskiviikkona 13. lokakuuta Korppoon Utö´ssa havaittiin lyhyesti Pitkäjalka - Black-winged Stilt, oletettavasti sama lintu kuin Taivassalossa 2. - 11.10 ollut lintu. Utö´ssa havaittiin Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail 15.10, syksyn 15. havainto. 16.10 syksyn ensimmäinen Pikkuruokki - Little Auk ilahdutti havainnoitsijoita Pyhäjoella.

Virossa havaittiin jakson aikana ainoastaan kaksi Hippiäisuunilintua - Pallas´s Leaf Warbler. Latviassa puolestaan löytyi maan 7. Isovesipääsky - Grey Phalarope 17.10 Cape Kolka´ssa. Liettuassa, Kuronia rallin yhteydessä Nemunas Delta´lta löytyi maan 4. Vuorikirvinen - Water Pipit.

Kuluneella viikolla Western Palearctic´n alueelle löydettiin uusi laji, Rämesirkku - Lincoln´s Sparrow (Melospiza lincolnii). Yllätys ei ollut se että se löytyi Azoreilta, Corvo´sta. Pienenä yllätyksenä voisi pitää lajia sillä se on melko vähälukuinen myös USAn itärannikollakin, joskin säännöllinen. Se on myös melko hankala erottaa Laulusirkusta - Song Sparrow, vaikeuksia oli nytkin. Aluksi lintua pidettiinkin tänä lajina, mutta epäilyksiä oli alusta alkaen. Kuvat linnusta lähetettiinkin tuoreeltaan jenkki ornien pähkäiltäväksi ja jo illalla sieltä tuli vastauksena 100 % Rämesirkku - Lincoln´s Sparrow. Lintu viihtyi samalla paikalla kolme päivää ja viimeisin havainto linnusta oli 13.10. Hurrikaani "Otto" riehui kunnolla Atlantilla ja Azoreille suorastaan virtasi Nearctisia maalintuja. Edellisen lajin lisäksi todella kovia lajeja olivat; Amerikantilhi - Cedar Waxwing 13.10 Corvo´lla. Kultatikka - Northern Flicker niin ikään Corvo´lla kaksi päivää myöhemmin 15.10, mutta linnusta oli jo kolme päivää aiemmin saatu ääni havaintoja vaikkei sitä oltu nähty ja varmistettu. Molemmat lajit olivat Azoreille uusia lajeja, Amerikantilhi - Cedar Waxwing oli vasta WP´lle 6. havainto, muualla se on havaittu Briteissä, Islannissa ja Irlannissa. Kultatikka - Northern Flicker on havaittu kolme kertaa aiemmin, kaikki luonnollisesti koskee laivalla tulleita yksilöitä, Briteistä, Tanskasta ja Irlannista. Tanskan linnusta ei löytynyt yksityiskohtia tähän hätään. Nyt havaittu lintu saattaa olla ensimmäinen "oikea" ja elossa löydetty WP´n puolella. Myös Kesätangara - Summer Tanager, 14.10 Corvo´lta löydetty lintu on vasta Azoreiden 2. ja WP´n 3. havainto. WP´n ensimmäinen oli Brittein saarilta 11.9.1957. Hyviä havaintoja olivat myös Erakkorastas - Hernit Thrush, Azoreiden 2. Flores´lla 12.10, sekä samana päivänä samasta paikasta löytynyt Naukumatkija - Grey Catbird. 13.10 Corvo´lta löydettiin Viirukerttuli - Blackpoll Warbler, Azoreiden 4. havainto. Neljäs havainto Azoreilta oli myös Corvo´lta 15. lokakuuta löydetty Tundrarastas - Grey-cheeked Thrush. Näiden lisäksi Corvo´lla havaittiin viikon aikana; Indigokardinaali - Indigo Bunting (2),  Idänlehtoturpiaali - Baltimore Oriole, Common Yellowthroat, Tuhkakirvinen - Buff-bellied Pipit (3), Loistokerttuli - American Redstar. Myös naapuri saarella oli mukavan vilkasta, sielläkin havaittiin mukavia lajeja; Indigokardinaali - Indigo Bunting, Punarintakardinaali - Rose-breasted Grosbreak (3), Tuhkakirvinen - Buff-bellied Pipit, Heinäturpiaali - Bobolink (2), Preeriakahlaaja - Upland Sandpiper (2), Amerikanharmaahaikara - Great Blue Heron. Sekä ihan tavallinen Harmaasieppo - Spotted Flycatcher, 14.10 löytynyt lintu oli kuitenkin 1. havainto Azoreilta. Kolmannelta saarelta, Terceira´lta jakson paras havainto oli Amerikanharmaahaikara - Great Blue Heron, 28. havainto Azoreilta.

Ruotsista löydettiin 12.10 maalle uusi laji, Sarasirkkalintu - Pallas´s Grasshopper Warbler. Lintu rengastettiin Östergötland, Linköping, Häradskär saaressa Itämerellä. Tämän vuoden Ölannista löydetty yksilö on vielä käsittelemättä, mutta ennakkotietojen mukaan se jää keinutuoli havaintoihin. 14.10 Ölannista löytyi Arokiuru - Calandra Lark, Ruotsin 10. havainto. Sunnuntaina 17. lokakuuta Stora Fjäderegg´lla rengastettiin Mongoliankirvinen - Blyth´s Pipit, 14. havainto Ruotsista. Lisäksi viikon aikana havaittiin kaksi Ruskouunilintua - Dusky Warbler, 82. ja 83. havainnot Ruotsista. Sinipyrstöjä - Red-flanked Bluetail löydettiin 4 uutta yksilöä viikon aikana.
Norjan komeetta oli maan 3. Pitkäkoipisirri - Stilt Sandpipiper joka löytyi lauantaina 16.10 Nord-Trondelag´sta. 17.10 havaittiin Idänturturikyyhky - Oriental Turtle Dove, linnussa on alalaji meena´n piirteitä, 13. havainto Norjasta. Taigakirvisiä havaittiin kolmessa eri paikassa yhteensä 4 lintua, lauantaina 16.10 löytyi vielä paikallinen Pronssi-Iibis - Glossy Ibis.

Puolan pohjois rannalla havaittiin maan 2. Nokiliitäjä - Sooty Shearwater 14. lokakuuta.
Unkarista löytyi maalle uusi laji, yllätykseksi se oli Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail 12.10, lintu rengastettiin. Lauantaina 16.10 rengastettiin jo toinenkin Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail. Myös 11. lokakuuta havaittu Arohyyppä - Sosiable Plover on mainitsemisen arvoinen, sillä sekin oli vasta 16. havainto Unkarista. Saksassa havaittiin 11.10 syksyn ensimmäinen WP alueen Kirjorastas - White´s Thrush. Taigakirvinen - Olive-backed Pipit nähtiin 14.10 Schleswik-Holstein´ssa ja kaikkiaan kolme Sinipyrstöä - Red-flanked Bluetail löytyi viikon ajalta. Kaksi Helgoland´ssa ja yksi Mecklenburg´ssa.
Tanskan ainut mainittava havainto oli nuori koiras Kivikkorastas - Common Rock Thrush, maan 7. havainto ja se oli samalla ensimmäinen syyshavainto lajista. Islannin ainut harvinaisuus havainto oli menneeltä viikolta Peltosirkku - Ortola Buntinng joka oli vasta maan 7. havainto. Färsaarilta löytyi ilmeisesti uusi laji, Tuhkakirvinen - Buff-bellied Pipit 16.10, ainakaan en löytänyt mistään mainintaa että laji olisi siellä havaittu aiemmin. Myös Färsaarilla havaittiin Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail löytyi 15.10 saarelta, se oli 3. havainto tästä vanhojen metsien lajista lähes puuttomalla saarella.
Hollannin paras havainto oli Amerikanviklo - Greater Yellowlegs, maan 4. havainto löytyi 17.10.
Portugalista ilmoitettiin 13.10 Mongoliankirvinen - Blyth´s Pipit, se olisi maan 2. mikäli hyväksytään. Tästä havainnosta en tosin löytänyt mitään vahvistusta, ehkä sitä voidaan pitää kuitenkin oikeana.
Ranskan saarilta ei löytynyt mitään megaa tällä viikolla, mutta Sein Island´lla havaittiin Arotasku - Isabelline Wheatear 15.10. Kahta päivää aiemmin Kenttäkerttunen - Paddyfield Warbler. Il de Re´lla puolestaan Mustakaularastas - Black-throated Thrush. Kuwait´sta ilmoitettiin maan 7. Idänturturikyyhky - Oriental Turtle Dove 14.10. Israel´sta 17.10 myös Idänturturikyyhky - Oriental Turtle Dove.

Irlannista löytyi 16.10 maan 5. Suippopyrstösirri - Sharp-tailed Sandpiper. Tuhkakirvisiä - Buff-bellied Pipit löytyi peräti kaksi, Cork 12.10 ja 17.10 Waterford. Irlannin 12. ja 13. havainnot. Cape Clear´n lintuasemalta löytyi 12. lokakuuta Irlannin 2. Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail. Ensimmäinen havaittiin viime vuonna, 10.11.2009.
Britannian paras havainto oli Isohaukkakehrääjä - Common Nighthawk, lajia ei ole ollut 2000-luvulla bongattavissa. Tämäkin yksilö kuvattiin koiran ulkoilutus lenkillä. Kuvaaja ei tiennyt mitä kuvasi, mutta lintu oli näyttänyt eksoottiselta ja oli ottanut muutaman kuvan ohi mennessään. Seuraavana päivänä lintua ei luonnollisesti enää havaittu paikalla. Jenkkilajeja ei enää riittänyt Briteille, ainoastaan jakson alkupäivinä Punasilmävireoita - Red-eyed Vireo havaittiin yhteensä 4 eri yksilöä. Scilly´n viimeisin havainto oli maan 120. tästä lajista. Itäisistä harvinaisuuksista parhaimpia olivat Shetlannista 12.10 löytynyt Punapyrstölepinkäinen - Isabelline Shrike, maan 79. havainto. Samana päivänä Scilly´lta löytyi Nunnatasku - Pied Wheatear, Brittien 60. havainto. Orkney´lta löytyi 16. lokakuuta Mustakaularastas - Black-throated Thrush, maan 79. Mukavia itäisiä lajeja olivat puolestaan Taigakirvinen - Olive-backed Pipit joita löytyi jakson aikana 3 yksilö. Ainoastaan yksi Ruskouunilintu - Dusky Warbler ja samoin yksi Siperianuunilintu - Radde´s Warbler. Sinipyrstöjä - Red-flanked Bluetail havaittiin edelleen runsaasti, tässäkin jaksossa peräti 7 lintua, viimeisin havainto oli 83. kautta aikain. Tähän mennessä Briteilläkin on syksyn aikana löydetty 17 yksilöä.
Euroopassa on havaittu tänä syksynä peräti 74 Sinipyrstöä - Red-flanked Bluetail 17.10 mennessä, joista suomessa 15. Aiempien vuosien koko syksyn luvut ovat olleet seuraavia, luvuissa ei Suomen havaintoja. 2009 - 24, 2008 - 22, 2007 - 17, 2006 - 9, 2005 - 7, 2004 - 4, 2003 - 7, 2002 - 6, 2001 - 9, 2000 - 4.

Loppuun jälleen muutama linkki nurjemmalta puolelta, Malta ja Ruotsi.

- Tarsiger team

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

MEGA - Nokitasku

Lauantaina 9.10 löytyi Kristiinankaupungin, Domarkobbanilta Nokitasku - Pied Bushchat, luonnollisesti Suomen ensimmäinen havainto. WP´n alueella lajia on havaittu Israelissa kuusi kertaa ja kahdesti laji on tavattu Kyproksella. Havainto on luultavasti 9. WP´lta. En valitettavasti onnistunut vielä löytämään Kyproksen havaintojen tarkkoja päivämääriä, enkä Israelin kahta ensimmäistä. Antti J. Lind´n löytämä lintu on joka tapauksessa ensimmäinen läntisessä Euroopassa.
Menneen viikon muita hyviä havaintoja olivat muuttava nuori Tiiralokki - Sabine´s Gull Kalajoella 10.10, 12. havainto mikäli hyväksytään RK´ssa. Lumijoelta löytyi yllättäen Tundravikla - Buff-breasted Sandpiper kauko-ohjattavalla videokameralla, maan 26. havainto. Ii´n Ulkokrunnilta löytyi 6.10 syksyn ensimmäinen Taigakirvinen - Olive-backed Pipit, 56. havainto mikäli hyväksytään. Kemijärveltä löytyi 8.10 maan 83. Isovesipääsky - Grey Phalarope. Samana päivänä Savitaipaleella havaittiin lyhyesti Lyhytvarvaskiuru - Greater Short-toed Lark. Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail havaittiin Espoossa 9.10, syksyn 14. havainto.  Muita pikkuharvinaisuuksia havaittiin seuraavasti: Aroharmaalokki - Caspian Gull 6, Isokirvinen - Richard´s Pipit 4, Hippiäisuunilintu - Pallas´s Warbler 22, Taigauunilintu - Yellow-browed Warbler 16.
Viitatiaiset - Marsh Tit jatkoivat ennen näkemätöntä rynnistystään, vähintään 14 havaintoa 17´sta yksilöstä tehtiin jakson aikana. 12. syyskuuta alkaneen vaelluksen aikana on tehty yhteensä jo 43 havaintoa vähintään 54´sta yksilöstä 10.10 mennessä. Viikonloppuna ensimmäiset yksilöt saapuivat jo Tringan sekä Tampereen alueellekin, kun taas itä-Suomen havaintojen vähyys viime päivinä ounastelevat ryntäyksen hiljenneen.

Baltiassa oli tavan mukaan hiljaista, eli siellä valitettavasti on vain muutama orni joka retkeilee "länsimaalaisesti". Virossa havaittiin viikon aikana ainoastaan yksi Taigauunilintu - Yellow-browed Warbler, se rengastettiin Kablissa. Latvian Liepajasta löytyi 6.10 maan 6. Isovesipääsky - Grey Phalarope. Liettuasta löytyi maan 4. Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail.

Muualla Euroopassa olikin kautta aikain yksi parhaista syksyn viikonlopuista. Myös viikon puolessa välissä sattui erittäin kovat huippuvirtaukset Atlantilla oikeaan suuntaan ja näin jenkkilajit rantautuivat WP´n puolelle. Alla sääkartat "lähtötilanteista", jetstream Atlantilta 5.10 ja pressure Euroopasta 8.10.






















Molemmat lähtötilanteet ovat aika ideaalisia harvinaisille linnuille. Tätä voi verrata esimerkiksi Azoreiden havaintoihin tai Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail havaintoihin, joka on tällä kertaa erittäin hyvä indikaattorilaji. Seuraavalla kerralla taas tiedetään milloin pitää lähteä maastoon??

Havaintoja on kuluneelta viikolta niin runsaasti että purkaminen on hieman jo hankalaa. Mutta kun aloitetaan Briteistä huomataan jälleen sään merkitys harvinaisuus havaintoihin. Suurin osa itäisistä havainnoista tehtiin nimen omaan pohjois-Englannissa tai Shetlannissa, Skotlannissa. Alku viikosta 4. - 7.10 itäisiä rareja oli niukasti. 4. ja 6. lokakuuta kaksi Aavikkokultarintaa - Sykes´s Warbler, 13. ja 14. havainto Briteistä mikäli hyväksytään. Viirusirkkalintu - Lanceolated Warbler sekä Taigakirvinen - Olive-backed Pipit. Myös pikkukivat olivat kateissa jakson alkupäivinä saari valtiossa. 
Korkeapaine lykkäsi pohjoismaihin "raripainetta" jo muutaman päivän aiemmin kuin Briteille. Ilmeisesti meilläkään ei viikolla ole kovinkaan paljon retkeilijöitä maastossa, koska havaintoja oli niukasti.
Nearktisista lajeista "ainoastaan" Viherhaikara - Green Heron löytyi 6.10, se olikin vasta maan 7. havainto. Mutta Atlantin virtaukset alkoivatkin jo 5.10. Perjantaina 8.10 alkoi tapahtumaan, virtaukset loppuivat sielläkin sunnuntaina mutta todennäköisesti vielä muutama "jämärari" löydetään vasta alkaneella viikolla. Todella kovia itäisiä rareja ei tällä kertaa löytynyt. Semikovista lajeista löytyi maan 30. Arotasku - Isabelline Wheatear, Nunnatasku - Pied Wheatear, 59 havainto sekä Aavikkokultarinta - Sykes´s Warbler, 15. havainto mikäli hyväksytään. Sarasirkkalintuja - Pallas´s Grasshopper Warbler löytyi peräti 3 yksilöä 8. - 9.10 väliseltä ajalta, ne olivat 46. - 48. havainnot Briteistä. Ruskotasku - Black-eared Wheatear löytyi 8.10 Scilly´n saarilta, Mustapääsirkkuja - Black-headed Bunting näyttäytyi kahden yksilön voimalla Skotlannissa samana päivänä. Kaksi Mustakaularastasta - Black-throated Thrush löytyi 10.10, ne olivat 75. ja 76. Britanniasta. Punapyrstölepinkäinen - Isabelline Shrike löytyi myös sunnuntaina, se oli maan 78. havainto. Yhteensä 5 Sinipyrstöä  - Red-flanked Bluetail löydettiin 8. - 10.10 välisenä aikana, ne olivat 72. - 76. havainnot Briteistä. Lisäksi havaittiin 3 Taigakirvistä - Olive-backed Pipit, 7 Ruskouunilintua - Dusky Warbler, 7 Siperianuunilintu - Radde´s Warbler sekä Viirusirkkalintu - Lanceolated Warbler. 
Jenkkilajeista parhaimpina olivat jo edellä mainitun Viherhaikaran - Green Heron lisäksi peräti 2 Outer Hebrides´lta löytynyttä Erakkorastasta - Hermit Thrush, jotka olivat brittien 8. ja 9. havainnot. Linnut löytyivät peräkkäisinä päivinä 9. ja 10 lokakuuta, edellis päivänän löytyi Brittien 31. Heinäturpiaali - Bobolink. Lokakuun 10. löytyivät Punasilmävireo - Red-eyed Vireo, jo 117. havainto Briteistä sekä 35. havainto Amerikanmetsäviklosta - Solitary Sandpiper
Naapuri maasta Irlannista, Cork´sta löytyi 5.10 maan 13. Keltaperäkerttuli - Yellow-rumped Warbler, toinen 14. yksilö löytyi 10. lokakuuta Galway´sta. Punasilmävireo - Red-eyed Vireo havaittiin 6.10 Cork´ssa se oli Irlannin 50. havainto tästä lajista. Lokakuun 10. löydettiin Clare´sta maan 5. Kenttäkerttunen - Paddyfield Warbler. Päivää aiemmin Cork´sta löytyi niin ikään maan viides, nykyään niin harvinainen Kultasirkku - Yellow-breasted Bunting. Tämän syksyn 4. Euroopasta, mikä on tosin hieman enemmän mihin ollaan totuttu. Irlannissa havaittiin jakson aikana myös muutama jenkkikahlaaja, yksi kutakin. Keltajalkaviklo - Lesser Yellowlegs, Tundrakurppelo - Long-billed Dowitcher ja Eskimosirri - Baird´s Sandpiper.

Ruotsissa oli myös hiljaista jakson alussa, ainoastaan indikaattorina voidaan pitää pohjoista havaintoa Taigakirvisestä - Olive-backed Pipit, maan 30. mikäli se hyväksytään. Sunnuntaina Ottenby´ssa rengastettiin maan 3. Mustakurkkurautiainen - Black-throated Accentor. Se määritettiin ensin kädessä Taigarautiaiseksi, minkä ehkä ymmärtää kun katsoo ainoastaan linnun kurkkua. Aina niin nopea www.tarsiger.com havaintopäivityskin luotti kädessä olevaan määritykseen, mutta niin siinä vain kävi että määritys muuttui seuraavana tuntina - näitä sattuu. Jakson aikana ruotsissakin havaittiin 3 Sinipyrstöä - Red-flanked Bluetail, ne olivat maan 60. - 62. havainnot lajista. Ottenby´ssa rengastettiin myös maan 81. Ruskouunilintu - Dusky Warbler 9.10, samana päivänä niin ikään Öölannista löytyi Siperianuunilintu - Radde´s Warbler, se oli maan 77. havainto. Vielä samana päivänä Västerbottenilta löytynyt Taigakirvinen - Olive-backed Pipit täydensi päivää, se oli Ruotsin 31. havainto lajista. Perjantaina 8.10 löytyi Halland´sta nuori Amerikankurmitsa - American Golden Plover, siitä tulee maan 21. havainto mikäli se hyväksytään Ruotsin RK´n käsittelyssä. Tundravikla - Buff-breasted Sandpiper havaittiin lauantaina 9. päivä sekä Ölannissa että Gotlannissa.

Norjasta lähti koko rariviikko käyntiin, johtuiko se entisistä Keski-Suomen poikien vierailusta Utsirassa vai ei? Joka tapauksessa maanantaina 4.10 Utsirassa rengastettiin Ruskouunilintu - Dusky Warbler. Seuraavana aamuna jysähti, maan toinen Kastanjasirkku  - Chestnut Bunting saatiin verkoista, rengastettiin ja todettiin nuoreksi linnuksi. Norjan ensimmäinenkin havainto lajista tehtiin Utsirassa, 13.10.1974. Utsiran lintu oli vasta Western´n 5. havainto, Suomen ensimmäinen ja ainut havainto oli 30.9.2002. Muut havainnot ovat Hollannista 1937 ja Ranskasta 2009, kaikki havainnot ovat nuoria lintuja syksyltä. Syksyn neljäs Taigakirvinen - Olive-backed Pipit Norjasta havaittiin niin ikään 5.10. Utsirassa oli vilkasta myös seuraavana päivänä, sillä 8.10 saaressa seikkaili vähintään 4 Sinipyrstöä - Red-flanked Bluetail, joista kaksi saatiin rengastettua. Ne olivat vasta Norjan 29. - 32. havainnot. Seuraavana päivänä Norjasta tehtiin vielä 3 uutta Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail havaintoa, 33. - 35. havainnot maasta. Utsirassa havaittiin samana päivänä "ainoastaan" Taigakirvinen - Olive-backed Pipit. Mantereen puolella, Rogaland´ssa löydettiin maan 4. Eskimosirri - Baird´s Sandpiper. Tundravikla - Buff-breasted Sanpiper ja Valkoperäsirri - White-rumped Sandpiper löytyivät 10.10 ja samana päivänä viikon 8. Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail löytyi Vest-Agder´sta, se oli siis maan 36. havainto.

Myös Ranskassa on päästy nauttimaan Jenkeistä. Maan ensimmäinen ja Western´n 4. havainto Rusokylkikerttulista - Chestnut-sided Warbler tehtiin 10.10 Sein Island´lla. Aiemmat havainnot Briteistä 1985 ja 1995 sekä Azoreilta viime vuodelta, 2009. Viikon ensimmäinen jenkkivieras oli 5.10 Ouessand Island´lta löytynyt vast´ikään majakkaan törmännyt Tundrarastas - Grey-cheeked Thrush, ilmeisesti 6. havainto Ranskasta. Samana päivänä löytyi näiltä Ranskan rarisaarilta molemmista yksi Punasilmävireo - Red-eyed Vireo. Korpirastas - Swainson´s Thrush löytyi Sein Island´lta 7.10 ja seuraavana päivänä samalta paikalta Ranskan 2. Tuhkakirvinen - Buff-bellied Pipit ja edelleen seuraavana päivänä, 9.10 saarelta löydettiin Aavikkkokultarinta - Syke´s Warbler, 3. havainto Ranskasta mikäli hyväksytään.

Hollannin paras havainto oli 9.10 havaittu nuori Neitokurki - Demoiselle Crane, joka nähtiin ainoastaan lauantaina, linnun alkuperä on tuntematon, mutta virtauksista se ei ole ainakaan kiinni etteikö lintu olisi luonnonvarainen. Tanskassa, Christiansö´lla 10.10 rengastettiin maan 21. Siperianuunilintu - Radde´s Warbler. Sjelland´ssa puolestaan havaittiin edellisenä päivänä Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail, se oli vasta maan 14. havainto. Samana päivänä Jylland´ssa nähtiin Tanskan 36. Tundravikla - Buff-breasted Sandpiper. Färsaarilla löytyi 7.10 saarten 3. Tundrakirvinen - Pectora Pipit. Islannista löytyi muutama jenkkilaji maanantaina 4.10, Keltaperäkerttuli - Yellow-rumped Warbler, maan 16. havainto. Tuhkakirvinen - Buff-bellied Pipit oli puolestaan maan 26. havainto Islannista. Belgiassa havaittiin 7.10 Arohyyppä - Sociable Plover. Luxembourg´ssa rengastettiin 7.10 Osmankäämikerttunen - Moustached Warbler. Saksassa Ruskouunilintu - Dusky Warbler löytyi 6.10 ja 10. lokakuuta mantereelta Schleswig-Holstein´sta löytyi Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail. Samana päivänä Bayern´sta puolestaan Punapyrstölepinkäinen - Isabelline Shrike. Puolassa havaittiin kaksi vanhaa Arokahlaajapääskyä - Black-winged Pratincole, Puolan 18. havainto lajista. 10.10 Puolasta löytyi kuolleena vanha Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail koiras, vasta maan 4. havainto. Espanjasta löytyi 8.10 maalle uusi laji, Arotasku - Isabelline Wheatear.

Azoreilla alkoi 5.10 kova jenkkiryntäys, tai oikeastaan jo 4.10 jolloin Flores´lta löytyi Preeriakahlaaja - Upland Sandpiper, Azoreiden 11. havainto. Seuraavan päivän highliteja olivat Corvo´lta löytynyt Rantakerttuli - Northern Waterthrush, 2. havainto Azoreilta, ensimmäinen löytyi 1996 laivalta Santa Marian aluevesillä. Samana päivänä havaittiin sekä Flores´lla että Corvo´lla Kiipijäkerttuli - Black-and-white Warbler, Azoreiden 2. ja 3. havainto, ensi havainto oli viime vuonna Corvo´lla. Myös Corvo´n Tuhkakirvinen - Buff-bellied Pipit on maininnan arvoinen tältä päivältä, Azoreiden 7. havainto. Seuraavana päivänä, eli 6.10 olikin ns välipäivä. Tosin silloinkin löytyi useita jenkkikahlaajia sekä Punasilmävireo - Red-eyed Vireo, Corvo´lla niin kuin edellisenäkin päivänä, mutta eri puolella saarta. Torstaina 7.10 Azoreille löytyi uusi laji Naukumatkija - Grey Catbird, tämä Flores´lta yhytetty yksilö on luultavasti 8. havainto WP´lta. Valitettavasti en ole saanut etsittyä tästä lajista kaikkia havaintoja. Flores´lta löydettiin myös Kanadankerttuli - Tennessee Warbler, sekin 2. havainto Azoreilta joten aika mukava päivä jälleen, luultavasti 8. havainto WP´lta. 8.10 Idänlehtoturpiaali - Baltimore Oriole ilahdutti orneja Corvo´lla Vila Nova´ssa, 5. Azoreilta. Samaan aikaan Flores´lta löytyi Loistokerttuli - American Redstar, Azoreiden 6. havainto. Päivän aikana molemmista saarista löytyi vielä Amerikankäki - Yellow-billed Cuckoo, tosin Flores´n lintu jäi lopulta todennäköiseksi. Corvo´lta kompattiin lopuksi pieni sininen eli Indigokardinaali - Indigo Bunting josta tuli Azoreiden 18. havainto. Lauantaina 9.10 Corvo´n jengi lähti Sao Migueli´n saarelle mutta ehtivät ennen lähtöä ihmetellä Guesthouse´n takapihalla Tulitangaraa - Scarlet Tanager joka oli Azoreiden 8. havainto. Sao Miguelilta löytyi ainoastaan nuori Amerikanmustatiira - American Black Tern, vasta 2. Azoreilla määritetty yksilö. Mustatiiroja - Black Tern on Azoreilla havaittu 6 kertaa, oletettavasti nekin Amerikkalaisia serkkuja. Sunnuntaina 10. lokakuuta Corvo´lta löytyi kahden linnun parvi Heinäturpiaaleja - Bobolink joka oli 10. havainto Azoreilta. Punasilmävireoita - Red-eyed Vireo löydettiin Corvo´lta yhteensä kolme eri yksilöä eri puolilta saarta. Tulitangara - Scarlet Tanager löytyi jälleen Corvo´lta nyt ilmeisesti uusi yksilö, siitä tuli Azoreiden 9. havainto tästä lajista. Flores´lta löytyi puolestaan Amerikankäki - Yellow-billed Cuckoo, ilmeisesti eri yksilö kuin aikaisemmin määrittämättä jäänyt lintu.
Ehkä joku lukija on saattanut ihmetellä havaintojen määriä verrattuna www.birdingazores.com kanssa. Tällä Azoreiden "virallisella" sivulla linnut lasketaan yksilöittäin. Esimerkiksi jos tulee parvi Valkoperäsirrejä jossa on 6 yksilöä, se ilmoitetaan näköjään kuutena havaintona. Kun taas itse olen tottunut että se on ainoastaan yksi havainto kuudesta linnusta. Myös muualla Euroopassa on muutamia ihmeellisyyksiä lasku tavoissa, pitää sopeutua. No näillä mennään ja yritetään pysyä laskuissa.

Aika mieletön viikko !

- Tarsiger team