sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Nunnatasku

Alku viikosta lounaasta tullut matalapaine porhalsi maamme etelä puolelta ohitse, se riitti kun tuuli puhalsi hetkellisesti kaakosta. Välittömästi tapahtui, tiistaina 10.marraskuuta Taigakirvinen (Olive-backed Pipit), maan 55. mikäli hyväksytään, havaittiin Lågskärin lintuasemalla. Samana päivänä Hangosta löytyi syksyn 28. Isokirvinen (Richard´s Pipit). Seuraavana päivänä, 11. marraskuuta Espoosta löytyi Kirjosieppo (Pied Flycatcher), mainio indikaattori laji tähän aikaan vuodesta.
Myöhemmin päivällä Korppoon (virallisesti Länsi-Turunmaa) Utöstä rastasparvesta löytyi Mustakaularastas (Black-throated Thrush), joka on ainakin toistaiseksi kautta lajina Puna/Mustakaularastas. Lintu määritettiin jälkikäteen vasta kuvista. Suomessa Mustakaularastaita on havaittu aiemmin 40 kertaa, Punakaularastasta ei ole havaittu maassamme, Western Palearctisen alueella se on kovan luokan harvinaisuus. Lajista on neljä vanhaa (1800-luvun) havaintoa Saksasta ja yksi Puolasta. Tuoreita havaintoja on ainoastaan 10, Puolasta, Ranskasta, Italiasta, Ruotsista ja Briteistä. Norjan kaikki kolme 1980-luvun havainnot hylättiin syystä tai toisesta, myös Madeiran vuodelta 1903 havainto on hylätty.

Syksyn 11. Aroharmaalokki (Caspian Gull) dyykattiin Tampereen Tarastejärven kaatopaikalta perjantaina 13. päivä ja 12. lintu Kouvolasta 15.11. Perjantaina 13.11 syksyn toinen Pikkuruokki (Little Auk) uiskenteli havainnoitsijoiden riemuksi Pyhäjoen Elävisluodolla. Liekö alkuviikon kaakon tuliaisia Turun Danossa havaittu Pikkusieppo (Red-breasted Flycatcher). Ainakin kirjoittajalle oli pettymys kun lintu osoittautuikin ihan perus Pikkusiepoksi eikä Idänpikkusiepoksi, joka olisi ollut jopa todennäköisempi vaihtoehto tähän aikaan vuodesta.  Lauantaina 14.11 Hangosta löytynyt Rautiainen (Dunnock) aiheutti löytäjälle kovaa verenpaineen nousua, linnulla oli mm valkoinen kurkku. Onneksi jälleen kerran linnusta saatiin kuva.
Hässäkkää aiheutti myös Nokialta samana päivänä löytynyt Nunnatasku (Pied Wheatear). Tämä naaras pukuinen lintu oli 33. havainto Suomesta. Lintu näyttikin aluksi liian punertavalta, rusotaskumaiselta, mutta määritys selvisi heti kun kamerasta saadut kuvat katsottiin isommalla näytöllä uudelleen. Nopean tilanteen jälkeen lintua ei enää havaittu alueella, tilanteesta hieman juttua ja kuvia löytäjän sivuilla. Sunnuntaina 15.11 löytyi jälleen kirjosieppo, nyt Helsingin Lauttasaaresta, mistä näitä sieppoja oikein riittää?

Baltiassa lintuharrastajat ovat menneet jo talvihorrokseen, ainoastaan Liettuasssa ollaan vielä maastossa.  Maalle löytyi sunnuntaina 15.11 uusi laji, Taigakirvinen (Olive-backed Pipit). Kuurin kyntäällä seikkaillut lintu lähti myöhemmin muutolle Itämerelle. Lisäksi Liettuan 4. Amerikanjääkuikka (Great Northern Diver) havaittiin 10.11 Kauno merellä. Puolasta löytyi Pikkutelkkä (Bufflehead) tämä keski-Puolasta löytynyt oli maalle 3. havainto. Villi tai ei, lintu on kategoria D kamaa näillä näkymin. Vaikka suurin osa loppu syksyn ja talven havainnoista ja osa keväisistäkin WP:n alueella ovat todennäköisesti ihan villejä lintuja. Ehkä jossain vaiheessa myös Suomen havainto siirretään sinne minne se oikeasti kuuluu - A kategoriaan !

Ruotsissa mennyt viikko oli melko hiljainen, maan 13. Mongoliankirvinen (Blyth´s Pipit) löydettiin Norrbottenista, Kalix-Nyborg, luultavasti 4.11 itä-kaakkois virtauksen jämiä. Norjassa oli sitäkin hiljaisempaa, ainoastaan edellis viikon rarit olivat edelleen paikalla, mitään uutta ei löytynyt.
Saksassa, Helgolandissa löytyi tiistaina 10.11 Nunnatasku (Pied Wheatear). Samana päivänä löytyi Irlannista jo kauan maalle odotettu Sinipyrstö (Red-flanked Bluetail), Corkista, Durseyn saarelta yhytetty lintu oli rengastettu. Ehkä Briteissä, ehkä jossain muualla? Irlannissa, Kerryssa havaittin myös vanha Kuusilokki (Bonaparte´s Gull) 11.11. Englannissa viikon harvinaisuudet tulivat myös jenkeistä, Amerikanvesipääsky (Wilson´s Phalarope), Pitkänokkakurppelo (Long-billed Dowitcher), Amerikansipi (Spotted Sandpiper) ja Keltajalkaviklo (Lesser Yellowlegs).  Azoreillakin alkaa meno hyytymään, muutaman jenkki kahlaajan ohella havaittiin saarilla ainoastaan Keltaperäkerttuli (Yellow-rumped Warbler), Azoreiden 10. havainto.

Muutama myöhästynyt havainto tuli vasta kuluneella viikolla julki. Englannissa, Corwallissa havaittiin 6.11 maan 4. Idänpikkusieppo (Taiga Flycatcher) mikäli se hyväksytään. Kuwaitista löytyi maan ensimmäinen Intianriisihaikara (India Pond Heron) 7.11, toivottavasti määritys saadaan varmistettua.

Kevennys linkistä voi katsella millä laivalla jenkki maalinnut saapuvat WP:n puolelle, liitteeksi kuponkiin voi laittaa vaikka laivan nimen. Siitä huolimatta - Azorit rulettaa.

- Tarsiger team

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti